Viime vuosikymmennellä jättihittejä takonut duo lupaa tulla takaisin ja kovaa – ensi vuonna

MGMT tulee takaisin, mutta antaa vielä hetken odottaa itseään.

28.09.2016

MGMT oli kovassa huudossa vuonna 2007 julkaistun Oracular Spectacular -levyn jälkeen. Kyseiseltä albumilta irrotettiin useampikin jättihitti ja MGMT:lta odotettiin suuria. Yhtyeen taiteelliset ratkaisut seuraavalla kahdella levyllä kuitenkin vaimensivat suosiota merkittävisti ja esimerkiksi Time to pretend -kappaleen kaltaisia hittejä ei enää tullut.

Nyt yhtye lupailee paluuta, mutta ensi vuoden puolelle. Erikoisen juonenkäänteestä tekee se, että yhtye oli aiemmin vihjaillut palaavansa jo tänä vuonna. Ilmeisesti nyt on muhimassa sellaista tavaraa, että sitä kypsytetään vielä hieman pidempi tovi.

Aiemmin tänä vuonna yhtye kunnioitti edesmennyttä Alan Vegaa coveroimalla kappaleen Goodbye darling. Tsekkaa se alta.
https://soundcloud.com/watermelonsugar-1/goodbye-darling

Lisää luettavaa