Muun muassa Op:l Bastards-, Uusi Fantasia-, And the Lefthanded-, The Barefoot Brothers-, Tähtiportti-yhtyeistä ja Suadin bändistä tuttu Mikko ”Vilunki 3000” Viljakainen julkaisee Alakulttuuritalon kautta ensimmäisen digitaalisen soolosinglensä koskaan.
Kappale ja sen video on ennakkosoitossa Rumbassa. Voit kuulla sen alta.
Valkoinen poika on Vilungin elektroninen, gootahtava, sotkuinen instrumentaali, jossa havaittavissa vaikutteita ainakin postpunkista – koeyleisö on myös The Curen tuotannon kanssa kuullut jotain yhtäläisyyksiä. Kappaleella on mukana Tuomo Prättälä syntetisaattoreissa, loput instrumentit on säveltäjä soittanut itse luolassaan.
Vilunki itse kommentoi kappaletta näin:
”Halusin tehdä musaa yksin ilman bändejä tai muita ihmisiä. Minulla ei myöskään ollut käytössäni mitään omia soittimiani. Rakensin väliaikaisen karanteenistudion Rympin toimiston lattialle ja tein sessioita öisin kun muut nukkuivat. Olin aamulla valkoinen kuin lakana ja sekaisin unenpuutteesta. Halusin että musiikki on enemmän ”valkoista” kuin ”mustaan” musiikkiperinteeseen nojaavaa, tai edes rytmimusiikkia. Valkoinen poika on siksi mielestäni teemana koko tulevalle levylle ja sen voi kuvitella myös teemana elokuvassa THE LIFE OF MIKE. Elokuva näyttää tällä hetkellä kaatuvan pahoihin rahoitusvaikeuksiin, mutta levy julkaistaan silti….LETS KEEP THE HOPE ALIVE!”
Vilungin tuleva sooloalbumi The Life of Mike julkaistaan ”syssymmällä” 2021.
Katso video alta. Vieon on animoinut ja ohjannut Vilunki 3000 itse, ja sen on kuvannut ja leikannut Taru N. Hohtoinen.
