Visual Monkeys -yritysyhteisö avasi ovensa – kokoaa Suomen tapahtuma-alan suunnittelijat ja tekijät saman sateenvarjon alle

Vusal Monkeys aloitti toimintansa.

10.02.2021

Suomalainen viihdeteollisuus saa eilen uuden tekijän, kun Visual Monkeys -yritysyhteisö avasi ovensa.

Mukana Visual Monkeysissä on tällä hetkellä 18 toimijaa, jotka räätälöivät kaiken tapahtuma- ja viihdeteollisuuden tarpeisiin esimerkiksi visuaalisesta suunnittelusta kokonaistuotantoihin. Tänä vuonna Visual Monkeysin jäseniä on mukana esimerkiksi Voice Of Finland -tuotannossa, Nightwishin tulevissa stream-konserteissa sekä maailmankiertueella, Alman sekä Reino Nordinin keikoilla, Apulannan tulevalla stadionkeikalla, Talentissa sekä muissa vielä julkitamattomissa live- ja televisioprojekteissa.

Visual Monkeysin perustajajäsen, valosuunnittelija Mikko Enäkoski kertoo, miten tulevaisuudessa mukana nähdään myös ulkomaisia yhteistyökumppaneita.

”Visual Monkeys poimii parhaat puolet arkkitehti -ja mainostoimistojen käytännöistä ja työtavoista. Suunnittelun, tuotannon ja toteutuksen koko portfolio kootaan yhden sateenvarjon alle siten, että suunnittelu ja palvelut kootaan riippumattomasti ja avoimesti projektin tarpeen mukaan. Toimintamalli tarjoaa asiakkaan käyttöön totuttua laajemmat sekä saumattomasti skaalautuvat resurssit ja mahdollisuuden pitkään ja tulokselliseen yhteistyöhön, kuitenkin jatkuvasti uusiutuvan tiimin kanssa”, Enäkoski toteaa.

Visual Monkeys jäsenlistan löydät alta.

Mikko Enäkoski – Owner
Jani Ahonen – Light Designer / Operator
Harri Kauppinen – Designer/Operator
Lassi Seppä – Designer/Operator
Sami ”Särmä” Ahonen – Audio Designer / Operator
Olli Hiltuinen – Light Designer / Operator
Inka Penttilä – Graphic Designer
Tiina Rantaniemi – Interior Designer
Kal Kaercher – Project Manager
Ari Pihlainen – Set Designer
Tomas Ruuhisalmi – Sales
Ville Wahlroos – Light Designer / Operator
Antti Eriksson – Concert Productions
Heli Suoninen – Light Designer / Operator
Kari “Kartsa” Reini – Producer/productions

”Monkey Troops”
AV Pro Oy – Sound
Pyroman Oy – Fx/Pyros
Laser Image Ab – Lazers

Lisää luettavaa