Voimanaiset valtaavat Kaisaniemen: Pink, Grace Jones ja Nina Hagen kesällä Helsinkiin

17.02.2010

Pink (kuvassa) esiintyy Helsingissä heinäkuussa. Häntä ennen Kaisaniemen puistossa nähdään Grace Jones ja Nina Hagen. Eikä keikkauutinen olisi keikkauutinen, ellei mukaan saisi ujutettua tuotantoteknistä syyttelyä.

Kuva: Dave Hogan

Marraskuussa Hartwall-areenalla käynyt Pink palaa heinäkuussa Suomeen. Hän esiintyy Helsingissä Kaisaniemen puistossa 21. heinäkuuta. Konsertti on osa The Funhouse Summer Carnival -kiertuetta, ja lämmittelijänä esiintyy PMMP.

Viime kesän kuumimmista kypsistä julkkispakaroista Madonnan kanssa kilpaillut Grace Jones palaa myös Suomeen. Jamaikalaislähtöinen kuuskyt ja risat -sukupolven parhaiten säilynyttä siipeä edustava rytmimusiikin lähettiläs esiintyy Kaisaniemessä 12. kesäkuuta. Viimeksi hänet nähtiin Helsingissä elokuun Flow-festivaalilla.

Samassa Kaisafest 2010 -tapahtumassa esiintyy myös rautaesiripun takaa Itä-Saksasta maailman punk-kartalle ponnistanut Nina Hagen.

Yhteensä Kaisafest-konserttisarja kestää lähes kaksi viikkoa. Muut artistit julkistetaan ”lähiaikoina”.

Mainittakoon vielä, että etelänrockyhtye Lynyrd Skynyrdin Tampereen-konsertti on siirtynyt kuuluisista ”tuotantoteknisistä syistä”. Bändi esiintyy 22. helmikuuta Hakametsän jäähallin sijasta Tampere-areenalla.

Areena nousi otsikoihin viime elokuussa, kun konsertin järjestäjä väitti, että
paikassa herätyskokouksiaan pitävä Nokia Missio olisi kieltänyt Alice Cooperia esiintymästä pyhätössään.

Lynyrd Skynyrdin karvanaamojen luulisi olevan lähetysliikkeenkin mielestä oikean liiton miehiä. Jumalan pyssyt soikoon – onhan heidän uusimman albuminsakin nimi God & Guns!

Lisää luettavaa