Vuoden 2018 ahdistavin suomalaiskappale on tässä

Vino Puu julkaisi huikean, huikean debyyttivideon.

26.10.2018

Eräs Suomen arvostetuimpia ja palkituimpia kuvittajia ja graafisia suunnittelijoita eli Ilja Karsikas on tehnyt myös musiikkia jo parin vuosikymmenen ajan.

Nyt on julkaistu Iljan uuden Vino Puu -yhtyeen uusin kappale Bonsaipuutarha, johon on tehty myös vaikuttava video. Jonkinlaista postpunkia tämä on, ja 1980-luvun kohtalokas henki leijuu biisin yllä. Useimmiten tämä olisi enemmänkin uhka kuin mahdollisuus, mutta Bonsaipuutarha yllättää positiivisesti. Kappale jyrää eteenpäin hengästyttävän erikoisella klangilla, ja etenkin sanoitukset nousevat esiin Iljan persoonallisen laulun saattelemana.

”Isä lukitsi makuuhuoneen oven/ äitä huokailee hiljaa/ ollaan kuin ei kuultaisi/ ylhäällä vintillä/ ei ne löydä ketään täältä” saattaa hyvinkin olla eräs kylmäävimpiä lauseita tänä vuonna.

Lisätietoa Vino Puu -esityksistä löydät täältä.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa