Weekend-festivaalin pääesiintyjää syytetään mellakkaan yllytyksestä

Keikkapaikan mukaan Migos on vastuussa yleisön käytöksestä.

07.03.2018

Migosia vastaan on nostettu kanne New Yorkin osavaltion pääkaupungissa Albanyssa. Sen mukaan Migos yllytti keikallaan yleisöä mellakoimaan, ja on näin vastuussa sekä yleisön vammoista että konserttipaikan vahingoista.

”Syytettyjen toiminta johti asiakkaiden puukotuksiin, ryöstöihin ja pahoinpitelyihin. Seurauksian vakavuudesta huolimatta syytetyt jatkoivat yllytystä ja heidän on nähty naureskelevan”, kyseisen keikkapaikan emoyhtiö kirjoittaa kanteessaan.

Migosia syytetään kanteessa myös siitä, että keikkapaikka ”ajautui taloudellisiin vaikeuksiin”, koska menetti anniskelulupansa ”negatiivisen julkisuuden” seurauksena ja joutui perumaan useita tapahtumia ”huomattavien esinevahinkojen” takia.

Keikka, jota kanne koskee, tapahtui 6. maaliskuuta 2015. Kanne on nostettu sopivasti kolme vuotta myöhemmin, kun tapahtumien väliin mahtuu muun muassa Migosin läpimurtohitti Bad and Boujee (2016) ja yhtyeen ensimmäisen albumilistan ykkössijan ja Grammy-ehdokkuuden tuonut Culture (2017).

Migos esiintyy yhtenä Weekend-festivaalin pääesiintyjistä 17.–19. elokuuta Hietaniemen uimarannalla Helsingissä.

Lisää luettavaa