West Side Story saapuu Helsinkiin – mukana mm. Ima Iduozee, Chike Ohanwe, Diandra Flores ja Ike Ikegwuonu

”Vasta, kun olette nähneet ensi syksyn West Side Storyn, vasta silloin se on nähty”, sanoo musikaalin uuden version ohjaaja Tuomas Parkkinen.

28.10.2020

West Side Story esitetään Savoy-teatterissa syksyllä 2021. Ohjaaja Tuomas Parkkinen lupailee, että kyseessä on aivan uudenlainen versio klassikkomusikaalista.

Parkkinen ja koreografi Ima Iduozee ovat luoneet teokselle omaperäisen konseptin: West Side Story viedään uudessa tulkinnassa alkuperäistarinan juurille. Musikaali pohjautuu Shakespearen Romeoon ja Juliaan, ja Savoyn esitys sijoittuu renessanssiaikaan ja painottaa näytelmäklassikon asetelmaa vihasta, jolle on vaikea löytää järjellisiä perusteita.

Ima Iduozee, joka tunnetaan esimerkiksi Yeboyahille, Isaac Senelle ja Graciasille ohjaamista musiikkivideoistaan, kertoo aluksi epäröineensä lähteä mukaan produktioon.

”West Side Story teki minuun syvän vaikutuksen, kun näin elokuvan ekaa kertaa. Kun minuun otettiin yhteyttä, katsoin elokuvan uudestaan. Taiteilijoilla ja etenkin käsikirjoittajilla on nyrkkisääntö, että kirjoita vain mistä tiedät. Ja kun Stephen Sondheim sai tilauksen, hänen ensimmäinen reaktionsa oli, ettei hän tunne yhtään puertoricolaista eikä vähäosaista, mutta kirjoitti silti”, Iduozee kertoo.

”Kun kirjoitetaan todellisuuksista, mistä ei itse tiedä, tulkinta saattaa olla epätarkkaa ja pahimmillaan vahingollista. Mä ajattelin, että koska näitä klassikoita kuitenkin halutaan nähdä, niin tehdään tämä musikaali kerrankin oikein: niin, että kuka tahansa voi näytellä kenen roolia vain. Lähdetään rakentamaan yhdenvertaista näyttämökuvastoa.”

West Side Storyn pääsolistit tulevat Yhdysvalloista, ja rooleissa nähdään useita ajankohtaisia ja tunnettuja nimiä, kuten juuri Jussi-palkinnon voittanut Chike Ohanwe, laulajat Diandra Flores ja Ike Ikegwuonu.

Yhdysvaltalaisen Leonard Bernsteinin säveltämä West Side Story kantaesitettiin Broadwaylla vuonna 1957. Musikaalin teksti on Arthur Laurentsin käsialaa, ja laulujen sanat kirjoitti Stephen Sondheim.

West Side Storyn ensi-ilta on Savoyssa 1. syyskuuta 2021. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 4. marraskuuta klo 9 Lippupisteessä ja Savoy-teatterin lippumyymälässä.

Lisää luettavaa