Yksi modernin konemusiikin suurista mysteereistä on ratkennut – Burial paljasti todellisen henkilöllisyytensä

02.02.2014

Burial julkaisi itsestään selfien, joka kenties riittää viimein vakuuttamaan maailman siitä, ettei Four Tet olekaan Burial.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Hyperdub

Tietoisesti julkisuutta karttavan ja yksityisyyttään varjelevan Burialin todellinen henkilöllisyys on ollut pitkään arvoitus.

Vuonna 2008 Burial paljasti Untrue-albuminsa julkaisemisen yhteydessä oikeaksi nimekseen William Bevanin ja julkaisi Myspace-sivullaan itsestään suttuisen kuvan, joka tiettävästi on ollut tähän päivään saakka ainoa julkinen valokuva Bevanista.

Bevanin silloinen paljastus ei kuitenkaan ole vuosien saatossa vakuuttanut internetin salaliittoteoreetikkoja, jotka ovat epäilleet pitkään, että Burialin takana olisi todellisuudessa hänen pitkäaikaisena yhteistyökumppaninaan tunnettu Four Tet (Kieran Hebden). Ahkerimmat foliohatut päättivät viime kesänä trollata koko maailmaa julkaisemalla jopa tekaistuja valokuvamuokkauksia, joissa Hebdenin väitettiin Facebook-sivuillaan myöntäneen olevansa Burial.

Salaliittoteorioidensa yhtenä kantavimpana teemanaan skeptikot ovat lisäksi pitäneet sitä, että William Bevanin nimeä googlettamalla yksi ensimmäisistä hakutuloksista johtaa samannimiseen hautaustoimistoyrittäjään, mikä viittaisi tietenkin hieman turhankin sopivasti Burialin artistinimeen.

Burialin henkilöllisyysmysteerille saatiin kuitenkin viimein perjantaina mahdollisesti lopullinen päätös, kun Burial julkaisi itsestään Hyperdub-levy-yhtiön sivuilla kokonaisen kasvokuvan ja pitkän viestin, joka on allekirjoitettu nimellä ”Will”. Hyperdubin mukaan sekä kuva että viesti ovat aitoja, ja kuvassa ainakin on selkeästi sama henkilö kuin siinä vanhassa Myspace-kuvassakin.

Viestissään Burial kertoo suunnittelevansa julkaisevansa tämän vuoden aikana sekä uutta musiikkia että vanhoja julkaisematta jääneitä kappaleita. Burialin viimeisin julkaisu on joulukuussa ilmestynyt Rival Dealer -ep.

Burialin julkaisema kasvokuva ja viesti ovat nähtävissä kokonaisuudessaan alempana.

burial_selfie

”Hi this is will, I just want to say thank you to anyone out there who liked my burial tunes & supported me over the years. its really appreciated. Massive thank you anyone who got my records & all producers, DJs, radio stations, labels, shops, writers & journalists.. anyone who played my tunes, gave them a listen, or helped me out with it, made me want to keep going with it. Also shout out anyone who sent me tunes, messages, anyone I met along the way & a big shout out to anyone who supports or does independent & underground music.

I want to do some new tunes this year to send to my boss Steve and the label because they’ve been going 10 years now and have stuck by me. Hopefully by the end of most years I have done some tunes that are decent enough to release. but Dark Souls 2 is on the horizon soon so I’m not sure if I will have many new tunes for a while because I need to play that game a lot. But I’m going to try to get some new tunes together before it comes out.

Also I want to go and find some old tunes I did that still sound alright and never came out.. It would be nice to finally put some of them out on vinyl one day.

Also I want to tell my Mum my Dad my brothers and my sister that I love them to bits. Big shout out to the UK & everywhere else. Cheers & respect to everyone and anyone…be safe & take care


Will”

Lisää luettavaa