Yksi Suomen tulisimmista livebändeistä näkee enneunia

Uutta Ursus Factorya!

31.01.2020

Ursus Factory myy nykyään Tavastian minuuteissa loppuun, joka kertoo siitä että yhtyeen keikkakunto tiedetään erittäin kovaksi.

Viime vuonna Pinkki pilvi -albumin julkaissut yhtye on palannut julkaisurintamalle. Enneunia on näyte siitä.

Kyseessä on ilahduttavan freesi rock-kappale, joka edustaa kappaleiden kuten Sydän on suuri ja Eksistentiaalinen biisi -linjaa. Meininki on siis reteä vapaan kaistan rock ja asia on niin, että Ursus Factory todellakin hallitsee kyseisen tyylilajin tällä hetkellä.

Ei Ursus Factory toki julkaisutouhuja tähän jättänyt, vaan eilen yhtye julkaisi hivenen yllättävänkin paketin, eli kolmen biisin englanninkielisen ep:n A Great Heart.

Uusia ep:n kappaleet ei ole, vaan vanhojen hittien käännöksiä englanniksi. Englanniksi kuullaan kappaleet Oot pomo, Aikansa kutakin ja Sydän on suuri.

Eikä siinä vielä kaikki, yhtyeen kitaristi-solisti nähtiin tansanialaisen Man Kifimbon musiikkivideolla, joten kiirettä pitää.

Tsekkaa sinkku ja ep alta, reggae täältä.


Juttua päivitetty 31.1.

Lisää luettavaa