Yksi tämän hetken hypetetyimmistä artisteista on Lauri Haav, joka myi vinyylinsä ennakkoon loppuun – miltä odotettu debyyttialbumi kuulostaa?

Lauri Haav yhdistelee musiikissaan r&b:tä ja räppiä tyylillä, joka erottaa hänet muista.

15.05.2020

Jyväskyläläinen Lauri Haav on julkaissut debyyttialbuminsa Silmät kii. Ennustimme viime vuonna räppäristä tulevan yksi tulevaisuuden nimistä. Ainakin debyyttialbumi on otettu innolla vastaan, sillä 200 kappaleen vinyylipainos myytiin ennakkoon loppuun.

Albumilta löytyy 12 raitaa, joissa pää paino on r&b-soundissa. Räppäri ammentaa biiseihin omia tunteitaan rehellisesti, niin sanottua tyhjää arpaa ei tule käteen kertaakaan.

Vierailijoita levyllä on Tippa, Gettomasa ja Justsesomali. Albumia on ollut tuottamassa Haavin lisäksi Aaro630, Ruuben ja Matti Ahopelto. Aaro630, josta kerroimme viime syksynä, toimi levyn vastaavana tuottajana.

Kappaleissa kuuluu vahvasti The Weekndin vaikutus (muun muassa Painajaisii, Silmät kii), mutta aistia voi myös Drakea, sillä Haav hyödyntää lauluaan myös räpeimmissä kappaleissaan, kuten Artek.

Kiehtovan simppelisti ja paljaasti Haav vapautuu Äänitys-kappaleella, joka samalla summaa levyn teemaa:

”Tää äänitys on mun lääkitys, kovaan ikävään / mä kaipaan sua niin ja pelkään et sä et muista mua enää”

Patsas-kappale on varmasti katalogiin kirkkaasti jäävä, hyvin tuotettu rapteos, jossa Haav on keskiössä ja vierailijat (Justsesomali ja Gettomasa) tätä kautta tukevat albumia, toki muistaen antaa omat shoutouttinsa.

Koko albumi löytyy suoratoistopalveluista, lisää Haav-juttuja täältä. Katso alta Teemu Heljon ohjaama Painajaisii-video ja kuuntele Patsas ja Äänitys.



Lisää luettavaa