Skee Maskin Pool sai ilmestyessään suitsutusta osakseen muun muassa Pitchforkilta, ja vuoden päätteeksi esimerkiksi Resident Advisor nosti albumin vuoden parhaimmistoon. Keväällä ilmestynyt levy on vuoristorataa muistuttava reissu ambientin ja chill-outin seesteisyydestä breakbeatin ja miltei gabberin hektiseen tykittelyyn. Välillä flirttaillaan funkin kanssa, toisinaan isketään silmää Aphex Twinin suuntaan. Vaikka kuvailu saattaa kuulostaa sekavalta, saksalaistuottaja on onnistunut luomaan koherentin kokonaisuuden. Suosittelemme kuuntelemaan!
Spotifysta levyä on kuitenkin turha etsiä.
Skee Mask levyttää müncheniläiselle Ilian Tape -levymerkille, joka tiedotti vuodenvaihteessa vetävänsä koko kataloginsa ruotsalaisen suoratoistojätin uumenista.
”On muutoksen aika, yhtäkään julkaisuamme ei enää löydy Spotifysta”, Ilian Tape twiittasi.
Levymerkin perustaja Marco Zenker perusteli päätöstä alhaisella rojaltitasolla ja Spotifyn perustaja Daniel Ekin viimeaikaisilla sijoituksille puolustusteknologiaan.
”Spotifyn toimitusjohtaja teki taannoisessa haastattelussaan selväksi, että palvelussa on kyse suuruuden ekonomiasta: julkaisutahdista ja -määrästä. Artistit eivät voi enää käyttää paria vuotta albuminsa tekoon. Ei ole myöskään mahdollista etsiä levymerkkejä, koska Spotify ei näe arvoa niissä ja luultavasti toivoo niiden katoavan loppujen lopuksi”, Zenker kommentoi Crack-medialle.
Zenker korosti, että päätös on tehty yhdessä levy-yhtiön artistien kanssa.
Skee Mask kirjoitti Twitterissä, että hänellä ei ole yleisellä tasolla mitään suoratoistopalveluita vastaan.
”Striimaus on hyvä tapa lisätä musiikin saavutettavuutta. Mutta minulle tässä on kyse siitä, kuinka paljon tai vähän musiikin tekijät saavat arvostusta, kunnioitusta ja tilaa”, Skee Mask kirjoitti.
”Jos sinulla ei oikeasti ole rahaa kuunnella musiikkiani muualta, älä ainakaan anna viimeisiä pennosiasi rikkaalle yhtiölle, vaan varasta biisit digitaalisena jostain.”
Noh, eipä tässä ole syytä piraatiksi ryhtyä, Skee Maskin Pool ja koko muu Ilian Tape -katalogi löytyvät esimerkiksi Bandcampista.