Yle: Hallitus yhteistyöhön tapahtuma-alan ja terveysviranomaisten kanssa

Musiikkialan pinteeseen haetaan ratkaisuja.

22.10.2020

Yle kertoo sivuillaan täällä, miten hallitus ryhtyy yhteistyöhön tapahtuma-alan ja terveysviranomaisten kanssa.

Tarkoituksena on selvittää, miten tapahtumia voi järjestää koronapandemian aikaa turvallisesti.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) vieraili tänään Ylen Aamussa. Saarikon mukaan työryhmä perustetaan tänään. Kulttuurialalle suunnitellaan myös lisäpakettia.

Kulttuurialalta mukana on ainakin Paula Vesala. Saarikon mukaan hän, Vesala, Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö sekä artisti Antti Tuisku puhuivat yhdessä kulttuurialan tilanteesta jo kaksi viikkoa sitten.

Music Finland arvioi huhtikuussa, että koronapandemia aiheuttaa 127 miljoonan tulomenetykset musiikkialalle. Nyt se on muuttanut arvioitaan liki kaksinkertaiseksi, ja uusin arvio menetyksistä on 235 miljoonaa euroa.

Ylen artikkelin voit lukea täältä.

Lisää luettavaa