Legorobotticoverbändi, jonka kynsissä on aiemmin ollut Daft Punkin Da Funk ja Depeche Moden Everything Counts on julkaissut vielä osuvamman, metatason coverin. Tällä kertaa käsittelyssä konemusiikki-ikoni Kraftwerkin The Robots vuodelta 1978.
Toa Mata Band on italialaisen äänitaiteilija Giuseppe Aciton Lego Bionicle -sarjaan pohjautuva luomus, jonka orkesterinjohtajana hän toimii Arduino -mikroprosessorin avulla. Instrumentteinaan bändi käyttää esimerkiksi taskusyntetisaattoreita, vanhoja älypuhelimia ja 3D-printteriä. Vokalistina ja kosketinsoittajana bändissä toimii Acito itse.
Acito kertoo olleensa 11-vuotias nähdessään Kraftwerkin esiintyvän ensi kertaa italialaisessa tv-ohjelmassa. Siitä asti hänen unelmansa on ollut nähdä oikea robottiorkesteri esittämässä kappaletta.
”Minulle se oli häikäisevä kokemus, se muutti elämäni. Menin huoneeseeni, otin kasettinauhurin ja nauhoitin kappaleen suoraan tv:stä! Minulla on nauha yhä tallessa ja olen kuunnellut sitä lukemattomia kertoja.”
Toivottavasti näemme Toa Mata Bandin Kraftwerkin lämppärinä tulevalla Ison-Britannian kiertueella, joka on ensimmäinen kolmeentoista vuoteen.
