”On vaikea kuvitella, että Anna Abreu siirtyisi taidefolkiin tai Samuli Putro elektropoppiin. Moni artisti pysyttelee valitsemassaan poterossa, mutta Yona ei kuulu heihin”, kirjoittaa Anna Brotkin arviossaan.
Teksti: Anna Brotkin, kuva: Warner Music Live
Yona: Tango à la Yona
Kaiho Republic
Genrekameleontti on kotonaan kaikkialla.
Kun Yona osallistui viime vuonna Tangomarkkinoille, oli moni ihmeissään. Mutta oikeastaan siinä ei ollut mitään ihmeteltävää.
Yonalle musiikki on venyvä käsite, eikä hänen uransa ole koskaan ollut yhden genren varassa. Tämä on raikasta Suomessa. On vaikea kuvitella, että Anna Abreu siirtyisi taidefolkiin tai Samuli Putro elektropoppiin. Moni artisti pysyttelee valitsemassaan poterossa, mutta Yona ei kuulu heihin.
Tango à la Yonalla laulaja esittelee äänensä sävyjä laajalla skaalalla. Kerkko Koskisen säveltämällä Tulppaanisi-biisillä kuullaan suoraviivaisinta, jopa räyhäkkäintä Yonaa koskaan. Yonan äänen dynamiikan hallinta sopii tangoon erityisen hienosti: kaikkea tunnetta ei lauleta palkeet haljeten, vaan herkkyydelle on tilaa. Tällöin draamakin tuntuu väkevämmältä.
Dramaattisuutta Yona ei ole koskaan kavahtanut. Jo edellisen Vaikka tekee kipeää, ei haittaa -levyn (2012) Seinäruusu-biisi oli tangoa. Tango à la Yonalla suuria tunteita alleviivaavat rikkaat orkestraatiot. Levyn kirkkainta kärkeä ovat jazziksi äityvä singlebiisi En enää vaieta mä voi ja kohtalokas Sen teen, jonka jouset taipuvat täydellisesti yhteen Yonan äänen kanssa.
Arvio on julkaistu Rumbassa 3/14.