Taidepopsuosikki Mew on kysytty ja rakastettu bändi Suomessa, sillä taannoisen Provinssirock-keikkansa lisäksi bändi tullaan näkemään seuraavaksi uudelleen jo 27. heinäkuuta Musen lämppärinä Helsingin Olympiastadionilla. Otso Karhu tapasi bändin kitaristi Bo Madsenin kesäkuun Provinssirockissa.
Teksti: Otso Karhu, kuva: Mew / Last.fm
Tanskalainen poprockia ja progea yhdistelevä Mew on nähty Provinssirockissa aiemmin vuonna 2010, jolloin ensimmäinen kokoelmalevy Eggs Are Funny oltiin juuri julkaisemassa.
Nyt laulaja Jonas Bjerren, kitaristi Bo Madsenin ja rumpali Silas Graaen luotsaama yhtye työstää uutta pitkäsoittoa. Bändi saapui Provinssin YleX-teltalle esittelemään tulevaa materiaalia – hittikappaleita unohtamatta. Kitaristi Madsen kertoo Rumballe muistavansa vuoden 2010 hyvin.
“Se on yksi parhaiten mieleen jääneistä keikoistamme täällä. Emme tienneet kuinka paljon yleisöä olisi paikalla, ja alue olikin täpöten täynnä”, Madsen kertoo.
“Emme ole keikkailleet paljoa viime aikoina, joten on hienoa päästä lavalle. Yritämme pitää niin hauskaa kun pystymme – emme kuitenkaan elä ikuisesti. Ehkä vanhempana tulen uskoon, mutta sitä ennen nautitaan.”
Tulevaa albumia on luonnehdittu edeltäneitä popimmaksi. Madsen kuitenkin karsastaa termiä pop, ja muistuttaa Mew’n ottaneen askeleen joka levyllä, vaikka laulujen DNA pysyy samana.
“Yritimme laittaa uusia vaikutteitamme musiikkiin ja kehittyä bändinä. Halusimme tehdä jotain uutta. Yritämme tehdä musiikkimme niin sydämestä kun voimme, ei niinkään aivoista. Ennen yritimme laskeskella musiikkiamme, joskus liikaakin. Emme tee enää niin paljon laskemista”, hän painottaa.
“And The Glass Handed Kites -albumilla on liian laskettuja kappaleita, esimerkiksi An Envoy to the Open Fields. Jopa viime albumilta löytyy laskemista, ja muistan ajatelleeni kappalerakenteet numeroina. Nyt se tuntuu tyhmältä. Yritimme keksiä uudelleen pop-musiikkia, mutta nyt yritämme tehdä musiikistamme rehellistä ja tunteellista.”
Madsen mainitsee tuottaja Michael Beinhornin muuttaneen yhtyeen suhdetta musiikkiin. Vaikka progressiivisia laskutoimituksia vältetään, ei hänellä ole mutkaton suhde listahitteihinkään.
“Nykyisin on vaikea löytää aitoa musiikkia, sillä kaikki samplettavat rumpuja ja monet radiossa kuultavat lyriikat voisivat olla robottien kirjoittamia. Edellä mainitsemani An Envoy to the Open Fields on hyvä kappale, mutta jos haluat tehdä maailman parhaan biisin, tarvitset siihen enemmän sydäntä, vähemmän aivoja.”
Madsen kuvailee uutta albumia isoksi, universaaliksi, käsityöllä tehdyksi ja enemmän avoimeksi. Hän toivoo yleisön ottavan uudet kappaleet hyvin vastaan, samoin kuin Mewille totuttujen visuaalien puutoksen.
“Visuaalit on tärkeitä, mutta musiikki on sydän. Esiinnymme tänään ilman niitä, sillä rakennamme uutta show uppia. Ilman visuaaleja on myös kiva esiintyä, sillä se antaa enemmän vapautta lavalla.”
Mew ei jännitä faniensa reaktioita uutta levyä kohtaan ja uskoo pärjäävänsä. Entä kuinka vahvoilla on Tanskan musiikkitilanne?
“Kun tulimme pinnalle ensimmäistä kertaa, tilanne oli melko huono. Nykyisin on bändejä, jotka ovat oikeasti hyviä. Amerikassa ja Briteissä on vaikea breikata läpi, maat ovat niin isoja. Suosittelen elektropop-yhtyettä When Saints Go Machine, sekä Blue Foundationin entisen laulajan Kirstine Teglbjærgin soololevyä.”
Mies on innoissaan myös festivaaleista yleensä. Hän kertoo 15-kesäisestä matkastaan Roskildeen laulaja Bjerren kanssa, jossa hän stagedaivasi Neil Youngin keikalla. Suomen juomakulttuurikin käy yhteen hänen omien kokemustensa kanssa.
“Meno on täällä sama kuin Tanskassa, luulen. Kummatkin maat ovat hitusen masentuneita asenteiltaan, kummatkin haluavat olla iloisempia ja vapaampia, mutta sitä ennen otetaan drinkkiä. Se on luonnollista, ja oikein jees”, hän kuittaa virnuillen.
Lue Provinssirock 2013 -raportin ensimmäinen osa täältä.