Haastattelu: Jethro Tullin kuopannut Ian Anderson teki puhuttelevan levyn historiasta ja tulevaisuudesta

23.04.2014

66-vuotias Ian Anderson julistaa luopuneensa Jethro Tull -nimestä. Andersonin omalla nimellä julkaistu tuore teemalevy Homo Erraticus käy läpi koko länsimaiden historian ja varoittelee tulevaisuudesta.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Kscope.

Ian Anderson lähestyy jo seitsemääkymmentä, mutta miehen tahti ei osoita hidastumisen merkkejä. Vuonna 2012 ilmestynyttä Thick as a Brick 2 -albumia ja sitä seurannutta, Suomessakin syksyllä piipahtanutta kiertuetta seuraa jälleen uusi valtava konseptialbumi Homo Erraticus.

Anderson on kuitenkin päättänyt jatkaa omalla nimellään, eikä julkaista enää albumeita Jethro Tullina – huolimatta siitä, että uudenkin yhtyeen riveistä löytyy neljä Tullissa soittanutta muusikkoa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ihme, sillä Billboardin mukaan Anderson ei ole koskaan ollut tyytyväinen yhtyeen nimeen, joka on peräisin brittiläiseltä maanviljelyspioneerilta.

”Kirjoittajana, sovittajana, tuottajana, äänittäjänä ja esiintyjänä minusta tuntuu, että ennen kuin kuolen minun pitäisi esiintyä omalla nimelläni,” Anderson selittää. ”Käytän mielummin omaa nimeäni kuin miehen, joka keksi kylvökoneen 1700-luvulla ja ansaitsee paikkansa historiankirjoissa. 46 vuotta jatkuneen identiteettivarkauden jälkeen minun tulee joko mennä vankilaan tai antaa miesraukalle nimensä takaisin.”

Andersonin edellinen julkaisu Thick as a Brick 2 jatkoi nimensä mukaisesti Tullin vuoden 1972 klassikkoalbumin tarinaa. Homo Erraticus ei sitä tee, mutta fiktiivinen päähenkilö Gerald Bostock on jälleen mukana kuvioissa. Levyn promosivulla olevan taustakertomuksen mukaan Bostock on jälleen albumin sanoittaja, minkä Anderson selittää antavan hänelle vapaammat kädet kirjoittajana. Anderson kertookin laulavansa omista tunteistaan alle 20% ajasta.

”Gerald Bostock on osa taustakertomusta,” Anderson kertoo. ”Hän on ikään kuin alter-ego, joka voi ilmaista mielipiteitä ja ajatuksia, jotka eivät välttämättä ole omiani. Haluan korostaa, että kyseessä on luomani henkilöhahmo, jota konserteissa sitten esitän ikään kuin näyttelijä.”

”Rock-musiikissa tupataan ajattelemaan, että kun joku sanoo ”minä”, hän puhuisi itsestään, koska se on yksinkertainen tai sanoisinko jopa simplistinen tyylilaji,” Anderson pohdiskelee. ”Oletus on aina, että puhutaan omista tunteistaan, ja sen ei pitäisi aina olla niin. Eihän niin ole oopperassakaan tai kirjallisuudessa ja elokuvassa. Emmehän luule, että Quentin Tarantino on koskaan tappanut toista ihmistä, vaikka hän kirjoittaakin koko ajan ihmisistä, jotka niin tekevät.”

Rock-levy ihmiskunnan historiasta – ja synkästä tulevaisuudesta

Anderson aloitti uuden albuminsa työstämisen 1. tammikuuta 2013 klo. 09:00 aamulla, vailla mitään ajatusta sisällöstä. Avauskappale Doggerland syntyi miltein päivässä ja sen kautta avautui melkoinen sanoitusmaailma. Homo Erraticus käy läpi länsimaiden historiaa Ison-Britannian näkökulmasta, ja viimeisen osan kappaleet muuttuvat myös ennustuksiksi tulevaisuudesta.

”Temaattisesti kyse on yhdestä sanasta: Muuttoliikkeestä,” Anderson summaa. ”Se kertoo paitsi ihmisten liikkeestä, myös kulttuurin ja ideoiden.”

”Ajattelin metsästäjä-keräilijöitä menemässä sinne, missä mahdollisuudet ovat paremmat,” Anderson kuvailee teeman syntymistä. ”Olemme vielä tänä päivänäkin metsästäjä-keräilijöitä ja menemme sinne, missä mammutteja on runsaimmin. Olimmepa sitten brittiläinen rock-yhtye valloittamassa Amerikkaa vuonna 1969 kuten Led Zeppelin tai vaeltavia romaneja yrittämässä päästä Isoon-Britanniaan saadakseen töitä.”

”Olemme ehkä syntyneet valtiollisen lipun alla, mutta esi-isämme tulivat jostakin muualta,” Anderson muistuttaa.

Historiasta kirjoittaessaan Anderson ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan keskity negatiiviseen sisältöön, vaikka esimerkiksi Tripudium Ad Bellum -kappaleessa käsitelläänkin Maailmansotia. Hänen otteensa on hyvin konkreettinen, eikä esimerkiksi kristinuskon käsittely jää hengelliselle tasolle.

”Kun puhun Jeesuksesta, puhun vihaisesta, juutalaisesta vallankumouksellisesta, mitä hän historiallisesti olikin,” Anderson selittää Patti Smithin tapaan. ”Pidän enemmän Jeesuksesta vallankumouksellisena kuin raamatullisena hahmona.”

Muuttoliikkeet liittyvät läheisesti myös Andersonin tavoittelemaan sanomaan, jota 51-minuuttisella albumilla todella riittää. Progevelhon mukaan tulevaisuudessa ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan valtavan muuttoliikkeen, joka tulee muuttamaan keskustelun maahanmuutosta.

”Globaalin populaation pyrkimys saada lisää elintilaa ja paremmat elinolosuhteet tulee vaikuttamaan suoraan ympäristöön ja aiheuttamaan uusia muuttoaaltoja, jollaisia emme ole koskaan ennen kokeneet,” Anderson ennustelee. ”Eikä tämä ole vain minun puhettani, vaan samaa sanoi hiljattain kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli, joka puhui myös ilmastonmuutoksen tulevaisuudessa aiheuttamista muuttoaalloista ja rajakiistoista.”

Helsingin Sanomien mukaan Andersonin mainitsemassa IPCC:n ilmastoraportissa varoiteltiin muun muassa viljasatojen hupenemisesta ja hirmumyrskyistä. Muusikko kantaakin huolta tulevaisuudesta, jossa jopa kolme miljardia ihmistä etsii uutta kotipaikkaa ekokatastrofien käytyä toteen, ja hän toivoo tietoisuuden ongelmasta kasvavan lähivuosikymmeninä.

”Unohtakaa maahanmuutto sellaisena kuin sen nykyään tunnemme,” Anderson julistaa. ”Pysähdy miettimään sitä, jollet vielä ole niin tehnyt. Lapsesi ja lapsenlapsesi joutuvat kohtaamaan yhden suurimmista moraalisista ongelmista, joita ihmiskunta on koskaan kohdannut.”

70-luvun progea nykypäivään

Homo Erraticuksen kuultuaan on pakko todeta AllMusicin kriitikon tapaan, että levy on ”niin lähellä 1970-luvun progea kuin suinkin on mahdollista vuonna 2014.” Jethro Tullin rakenteelliset ja tyylilajilliset vaihtelut ovat kaikki läsnä, eikä Anderson ole turhaan lähtenyt nykyaikaistamaan soundimaailmaa. Mies toteaakin, että bändi-ilmaisun modernimmat muodot on jo nähty ja koettu.

”Jo vuonna 1972 käytimme yhtä ensimmäisistä analogista syntetisaattoreista ja seuraavana vuonna Minimoogia. Sitten vuosina 1981-82 käytimme ensimmäisiä rumpukoneita, vuonna 1983 ensimmäistä digitaalista sekvensseriä. Kokeilimme kaikkea sellaista silloin, kun se todella oli uutta,” Anderson kertoo. ”Lopulta on tyydyttävämpää meille kaikille, että soitamme omia soittimiamme perinteiseen tapaan. Tämä albumi on kirjoitettu sitä silmällä pitäen. Se on sävelletty, sovitettu ja äänitetty soitettavaksi livenä.”

”Tyylillisesti halusin tehdä suoremman rock-albumin, mutta väistämättä mukaan tuli paljon viitteitä aiempaan Jethro Tull -tuotantoon. Yritän luoda jatkuvuutta paitsi itselleni, myös valppaimmille faneille. Monissa kohdissa tulee varmasti mieleen aiempi tuotantoni. Olisi kauheaa jos ei tulisi – silloin olisin epäonnistunut.”

Moni Andersonin ikäinen muusikko on jo taantunut soittamaan pelkkiä klassikkokiertueita, mutta Andersonin mukaan juuri ikä pakottaa hänet tekemään uuttakin musiikkia.

”Tulen kuolemaan melko pian, enkä halua vain kadota ikuisuuteen soitellen tunnetuimpia kappaleitani kymmenien vuosien takaa,” Anderson toteaa. ”Toivon, että minulla on vielä muutamia vuosia jäljellä sekä muusikkona että esiintyjänä, mutta kyse on vain muutamasta. Haluan kokeilla tehdä myös jotain vaikeaa ja siinä sivussa soitella kappaleita, joita olen soittanut vuosikausia.”

Ian Andersonin kiertue käynnistyy 28. huhtikuuta Brightonista ja etenee  Manner-Euroopasta Yhdysvaltoihin kesän ja syksyn aikana. Keikoilla tullaan edellisen Thick as a Brick -kiertueen tapaan käyttämään myös teatterillisia elementtejä, ja Homo Erraticus -albumin ohella kuullaan toki Jethro Tullin klassikoita. Mukana on Andersonin mukaan myös muutama kappale, joita ei ole esitetty vuosikymmeniin, joten toivottavasti kiertue saadaan ennen pitkää myös Suomeen.

Lisää luettavaa