Nick Cave poseeraa uuden elokuvansa nettisivuilla ja julisteessa kahden ikonin, Marilyn Monroen ja Jeesuksen, rinnalla.
Harvalla on kanttia rinnastaa itseään niin järkälemäisiin legendoihin, mutta Cavella on julkeudelleen katetta. Hänen langanlaiha punkmenninkäisen hahmonsa on osa rockhistorian ikonografiaa.
Jane Pollardin, Iain Forsythin ja Caven yhdessä tekemä 20,000 Days on Earth -elokuva päästää Caven ääneen, mutta pitää hänen mysteerinsä yllä.
Cave-kultti lähti lentoon 1980-luvulla, kun vaihtoehtonuori muutti yhtyeensä ja heroiiniriippuvuutensa kanssa Australiasta Englantiin.
Hänen musiikkinsa kertoi täyttymättömästä rakkaudesta, demonisten ja enkelillisten voimien kamppailusta sekä kuolemasta. Sen synkimpiäkin mielenmaisemia väritti itseironia ja musta huumori.
Tämä kaksoisolemus siivitti Caven Australiasta Euroopan ja lopulta maailman vaihtoehtomusiikin ystävien suosioon.
Imago on pysynyt korostetun alternatiivina. Kansainvälisiä listahittejä mahtuu uralle yksi, Kylie Minoguen kanssa tehty duetto Where the Wild Roses Grow (1996).
Samalla Caven persoona on pysynyt arvoituksena, eikä hänen uusi elokuvansa sitä ratkaise.
Cave ruotii elokuvassa elämää, identiteettiä ja taiteilijuutta itselleen sopivista näkökulmista. Välillä hän laulaa pianon ääressä ja lavalla.
Katsojalle ei paljastu artistin elämästä mitään ennenkuulumatonta, mutta hänen persoonansa ja elämänfilosofiansa tuodaan lähikuvaan niiltä osin, jotka hän haluaa paljastaa.
Ohjaajat ovat sanoneet, että elokuvan tarkoitus on palvella Caven legendaa. Se ei näytä artistia arjessa esimerkiksi tiskaamassa astioita vaan kertoo mytologiaa, jonka jokainen kohta on lavastettu ja ennalta harkittu.
Cave on tarinoiden kertoja, ja hän on itse tärkein tarinansa. Legendan ja yksityisihmisen välinen raja on hämärtynyt ajat sitten. “Rocktähti ei voi riisua maskiaan edes kotiolosuhteissa”, Cave sanoi hiljattain.
Pollard ja Forsyth ovat tunteneet Caven seitsemän vuotta. Yhteistyö alkoi musiikkivideosta ja laajeni lyhytelokuviin sekä äänikirjaan. 20,000 Days on Earth lähti liikkeelle huvin vuoksi kuvatuista levytysstudiopätkistä.
Ohjaajat vastaavat Skype-puheluun toimistossaan Lontoossa.
”Nick on läheinen ystävämme, mutta myös idolimme. Sitä pitää idoliaan aina jalustalla eikä ajattele, että hän voisi olla yksi meistä”, Pollard sanoo.
Pollardin mukaan jalusta horjui hetkellisesti kohtauksessa, jossa Cave muistelee tohkeissaan jazzlaulaja Nina Simonen konserttia. Tähden alta kuoriutui fanipoika.
”Se oli hämmästyttävää: idolimme piti jotakuta suurempana kuin itseään ja ihaili tätä samalla tavalla kuin me ihailemme häntä.”
Elokuvan punaiseksi langaksi punottiin automatka. Cave huristaa vanhalla Jaguarilla pitkin kotikaupunkiaan Brightonia ja poimii kyytiinsä ihmisiä menneisyydestään. Näiden kanssa hän jakaa kahdenkeskisiä hetkiä, joissa matkakumppani on usein äänessä enemmän kuin päätähti.
Cavelle tekaistiin elokuvaan myös ”koti”, jossa hän alussa herää vaimonsa vierestä. 20,000 Days on Earthin juoni kattaa 24 tuntia – Caven 20 000:nnen vuorokauden maapallon kamaralla.
Ohjaajien mielestä lopputulos, jonkinlainen pseudodokumentti, ei olisi onnistunut ilman tasapainoa fiktion ja faktan välillä.
”Opimme kantapään kautta, että kohtaukset eivät toimi, jos niitä lavastaa liikaa. Etenkin yhteen hetkeen latasimme toiveita. Nick näki siinä ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen vihreän leningin, jota Kylie Minogue käytti, kun he esittivät Top of the Pops -ohjelmassa Where the Wild Roses Grow -kappaleen”, Pollard kertoo.
Kohtauksen piti toimia johdatuksena Minoguen ja Caven jälleennäkemiseen, mutta ohjaajat jättivät sen pitkin hampain leikkaushuoneen lattialle.
”Nick piteli pukua itseään vasten ja takavuosien muistot palasivat hänen mieleensä. Mutta kohtaus oli liian manipuloitu ja suunniteltu. Se ei istunut konseptiin”, Pollard sanoo.
Kylie-duetto nosti Caven kulttisuosiosta massojen tietoisuuteen. Elokuvassa Cave muistaa ajanjakson taianomaisena kuplana. Kauden painoarvo on niin ohittamaton, että Cave, Pollard ja Forsyth rakensivat kahden tähden jälleennäkemisestä elokuvansa kulminaatiopisteen.
Minogue istuu Jaguarin takapenkille intiimimpänä ja hauraampana kuin on aiemmin suostunut näyttäytymään.
”Kylie ansaitsisi oman elokuvansa, ja ehkä hän haluaisi sellaisen tehdäkin”, Pollard sanoo, mutta kieltää samaan hengenvetoon, että olisi itse työstämässä sellaista.
20,000 Days on Earthin tekijätiedoissa Cave on merkitty käsikirjoittajaksi Pollardin ja Forsythin rinnalle. Forsythin mukaan repliikkejä ei käsikirjoitettu etukäteen, mutta kohtaukset suunniteltiin tarkoin Caven kanssa ja tällä oli viimeinen sana lopputulokseen.
”Lehdistö on kysynyt Nickiltä vuosikymmenestä toiseen kysymyksiään, ja aina hänellä on yhtä vähän aikaa vastata”, Forsyth sanoo.
”Halusimme rikkoa kaavan ja antaa Nickin puhua. Hän päästeli menemään, ja me kuvasimme kaiken ensimmäisellä otolla.”
Sanainen arkku aukesi, kun Cave istuutui psykoanalyytikko Darian Leaderin vastaanotolle. Huone ja tilanne olivat lavastettuja, mutta puhe lähti virtaamaan aitona.
Pollard muistaa, että Cave vuodatti sydänvertaan kaksi päivää.
”Pääsimme käsiksi hänen todelliseen kokemukseensa.”