Hojo hojo, kuuntele The Shinsin uusi albumi! Vain Rumbassa!

13.03.2012

Yhdysvaltalainen The Shins on jälleen valmis tarjoamaan yleisölle tuhdin annoksen unenomaista indierockia. Kurkkaa tästä ennakkoon, miten yhtyeen viikon päästä julkaistava Port of Morrow -albumi toimii!

Kuva: Sony Music

Kuinka moni osaa noin äkkiseltään lausua ”Albuquerque”? Siellä The Shins on joka tapauksessa perustettu. Uuden Meksikon ihmeen tulevalta levyltä on aiemmin irroitettu kuunneltavaksi vain Simple Song -single, mutta nyt yhtye esittelee maailmalle koko hela albumin.

Suomessa Rumba on saanut ilon olla se media, joka saa aivan ypöyksin esitellä James Mercerin hengentuotteen yleisölle. Ota 16. maaliskuuta julkaistava albumi haltuun alapuolella olevasta playerista. Näillä näkymin yhtyettä ei Suomessa nähdä, vaan lähin mahdollisuus orkesterin keikan seuraamiseen on Tukholman Berns Salongerissa 30. maaliskuuta.

Lisää luettavaa