Ympäri mennään, yhteen tullaan – Avaimen Punainen tiili -keikka oli kaunis paradoksi

Punainen tiili -albumi on sukupolvikokemus, joka yhdistää eri asemissa olevia ihmisiä eriarvoisuusteemastaan huolimatta.

Blockfest: Avain – Punainen tiili
Tampere
19.8.2017

Nykyisin Asana räppäävän Avaimen Punainen tiili on yksi kotimaisen hiphopin tärkeimpiä levyjä kautta sen historian. Toisin kuin suurin osa räppituotoksista, albumi nauttii laajaa arvostusta myös genrerajojen ulkopuolella.

Itselleni Punaisen tiilen ilmestyminen 2000-luvun alussa lienee ensimmäinen kerta, kun rekisteröin termit “kapitalismi”, “oikeisto” ja “vasemmisto”. Vaikkei levy ehkä vielä saanut 13-vuotiasta kouvolalaista valveutumaan poliittisesti, se edusti tietynlaista moraalikoodistoa, joka oli yksinkertaisuudessaan helppo omaksua. Heikomman puolelle asettuminen ja päähänpotkittujen asian esiinnostaminen ovat aiheita, jotka pysyvät relevanttina vuodesta toiseen.

Vaikka Asa eli Matti Salo itse on sanonut jo vuosia eri medioiden haastatteluissa, ettei tunne Punaisen tiilen vasemmistolaisuuspaatosta enää omakseen, se ei näkynyt keikalla. Toki artistin ulosanti on vuosikausien hiomana kypsempää ja erilaistakin, mutta minkäänlaista nöyristelyä tai epäröintiä kappaleiden kanssa ei onneksi tarvinnut todistaa. Sen sijaan pitkästä aikaa Avaimena esiintyvä Salo bändeineen vaikutti vilpittömästi nauttivan.

Levyn mukaisessa kronologisessa järjestyksessä edenneen keikan tuplaamisesta huolehtivat Asan kanssa nykyisellään keikkaileva Dj Polarsoul ja Punaisella tiilellä useammassakin kappaleessa vieraileva Jurassikki. Alkuperäis-feattaajia oli muutenkin saatu kasaan mukavasti, kotimaisista vierailijoista ei nimittäin uupunut kuin levyltä soitettu Sofia Chaichee (Yhdes iltaan) ja Pelle Miljoona, jonka feattaama Mä hajotan tän maailman oli ainoana kappaleena jätetty setistä pois. Salo kertoo tehneensä bändeineen biisistä reggaeversion, joka ei kuitenkaan tuntunut omalta, joten kappale päätettiin skipata keikalta. Silloin ennen taas kokosi lavalle kaikki sinne kuuluvat: Iso H:n, Jurassikin sekä Jussi Valuutan. Viedää bäkkii -raidalla esiintyvä Redrama veti myös suomalais-kongolaisen reggaemuusikko Chekan osuudet kappaleella Don’t Make a Sound.

Rähinä Recordsin kanssa jo pitkän aikaa sitten alakulttuuriasemasta ulos kasvanut Iso H tai Voice of Finland -tuomari Redrama eivät kumpikaan nykyisellään varsinaisesti assosioidu vähäosaisuuteen tai katujen karuun elämään. Se juuri onkin Punaisen tiilen kauneus. Vaikka albumilla hyvin toimeentulevien ja yhteiskunnan pohjimmaisten välistä kuilua ei varsinaisesti yritetä kaventaa, päätyy se reilun viidentoista vuoden jälkeen yhdistämään ihmisiä.

Levy on räppipäille kulttuurin kehittymisen kannalta tärkeä ja tehty positiosta, jossa genre oli vielä selkeästi alakulttuuria. Punaisen tiilen sanat osaa ulkoa jokainen räpin parissa kasvanut ja moni muukin – oli taskussa nykyään rahaa tai ei. Lavan sivussa toistivat ulkomuistista samoja riimejä huippumenestyneen JVG:n artistit sekä edelleen vahvasti ug:n nimeen vannovat “aitopäät”. Punainen tiili -nimikkokappaleella alkanut ja siihen loppunut keikka toimi juuri siten kuten livemusiikki parhaimmillaan tekee: se tanssitti, liikutti, nauratti, sai nostalgiseksi ja onnistui sanomassaan – hetken koko valtava yleisömassa tuntui olevan yhtä tasa-arvoista perhettä. Olisi pitänyt ottaa aikaa, kauan encore-vaatimukset kestivät, mutta loppua niistä ei meinannut tulla. Avain bändeineen ja vierailijoineen pysyi kuitenkin konseptissa ja poistui lavalta lämpimän näköisen yhteiskumarruksen jälkeen.

Voisin yrittää väkisin keksiä kokonaisuudesta jotain negatiivista tai edes kriittistä sanottavaa vaikuttaakseni vähemmän fanitytöltä ja enemmän toimittajalta, mutta konsepti oli yksiselitteisesti onnistunut. Se jätti euforisen olon ja oli kokonaisuutena yksi hienoimpia näkemiäni. Kävellessäni alueen läpi pois Blockeilta, selkäni taakse jäi Cheek vetämään Profeettojen keikalla Timantit on ikuisia. Ei voi muuta sanoa kuin: niinpä.