Kauko Röyhkä, Jarkko Martikainen, Kaarle Viikate, Olavi Uusivirta ja Samae Koskinen muistelevat viime yönä sairauskohtaukseen menehtynyttä Tavastian ikihonkaa.
Kuva: Lassi Kaaria
Pokla oli mies, jonka kasvot tunsivat kaikki mutta oikeaa nimeä ei kukaan. Ei Rumban toimituskaan. Se ei estä meitä esittämästä vilpitöntä ja nöyrää surunvalittelua Poklan omaisille ja lähimmäisille herran poismenon johdosta. Nostamme hattua ikonisen portinvartijan kunniaksi.
Kysyimme viideltä Tavastialla taajaan esiintyneeltä artistilta muistoja Poklasta. Kaikki tavoittamamme muusikot vastasivat mielellään ja tunteella.
Varoitus: viimeistään nyt kannattaa alkaa elää nätisti, sillä tuonpuoleiseen kulkeutui viime yönä sellainen ovimies, joka ei katsele turhaa hössötystä hyvällä.
Kauko Röyhkä
”Kun Pokla oli ovella, tiesi aina, että päästään sisälle. Jos menin vaikka naisystävän kanssa katsomaan keikkaa, eivätkä vapaaliput sinä iltana kelvanneet, Poklan vahtivuorolla sai livahtaa peremmälle. Minun bändeilläni ei ole ollut Tavastialla ikinä mitään hölmöilyä, joten Poklan kanssa meni aina mukavasti. Hän oli Tavastian pokeista se, joka saattoi tulla soundcheckissä lavan reunalle ja osallistua keskusteluihin. Joskus törmäsimme Tavastian ulkopuolella videovuokraamossa ja puhuimme elokuvista, Pokla katsoi niitä ymmärtääkseni paljon. Ja hänellä oli aina laihdutuskuuri päällä, eikä se koskaan tuottanut tulosta. Tavastia ei ole enää ihan sama, kun Pokla on poissa. Hän oli legendaarisen klubin legendaarinen hahmo. Surunvalittelut läheisille.”
Kaarle Viikate
”Viikate soitti toisen keikkansa koskaan Tavastialla, ja pikkukaupungin poikia jännitti tietysti ison Helsingin meininki. Ja olihan ekoilla kerroilla mukana sellaista tylyä Stadin asennetta, mutta kun vuodet vierivät ja Viikate soitti ensimmäisen loppuunmyydyn keikkansa Tavastialla, Pokla tuli sanomaan tienneensä ekasta keikastamme asti, että tupa täyttyisi ennen pitkää. Siitä tuli hyvä mieli, kun ekalla kerralla ei ollenkaan arvannut, että se pistäisi tuollaisia asioita merkille. ’Sydämellinen’ on oikea termi kuvailemaan Poklaa. Ja kun on riittävästi karismaa, voi turhan pullistelemisen jättää sellaisille tyypeille, joilla sitä ei ole. Pelkkä sana riittää, kun on oikea mies sanomassa.”
Jarkko Martikainen
”Ensi alkuun välimme olivat jäätävät. Meni muutama vuosi makustellessa, kun Pokla antoi ymmärtää, ettei kannata tulla puhumaan lämpimiä. Lopulta hän alkoi kuitenkin käyttäytyä äärimmäisen ehtoisasti. Se taisi olla eräänlainen väsytystaistelu. Hänellä oli varmasti ongelmallinen rooli järjestyksenvalvojana: jos rupesi kaveeraamaan liikaa, oli kavereita nopeasti tuhansia. Kun myöhempinä aikoina juttelimme, saatoin aistia, että hänellä oli toimessaan mukana tervettä itsesuojeluvaistoa. Loppujen lopuksi hän tuntui hyvin sydämelliseltä kaverilta. Tylyys oli varmasti suojelukeino siinä asemassa ja roolissa, mitä hän teki työkseen. Vähän sama ilmiö on monella muusikollakin. Jos puhutaan kliseisesti ’sisältä pehmeistä kovanaamoista’, hän oli varmaan aidosti sellainen.”
Olavi Uusivirta
”Tapasin Poklan ensi kertaa vuosituhannen vaihteessa. Ei siinä pariin vuoteen uskaltanut liiemmin puhutella. Poklan otsakurttujen määrästä saattoi päätellä, milloin kannatti livahtaa mahdollisimman nopeasti sisälle. Kun aloin itse esiintyä Tavastialla, aloin jopa ystävystyä miehen kanssa. Viimeisen viiden vuoden aikana tutustuimme paremmin ja rauhallisempina hetkinä hän saattoi kysellä kaikenlaista. Pokla oli ilmeisesti kiinnostunut teatterista ja uteli, jos olin jossain näytelmässä mukana. Poklasta tulee ensimmäisenä mieleen, että hän oli hyvin lämminsydäminen ja tasapuolinen. Joskus saattoi käydä niin, että olimme jollain porukalla viimeiset asiakkaat salin puolella, ja kun Pokla tuli luettelemaan siihen sukunimiä, oli kyse vain sekunneista ennen kuin sali oli tyhjä. Yksi käsky riitti aina. Tavastialta puuttuu tästä lähin jotain hyvin, hyvin olennaista.”
Samae Koskinen
”Olin reilu parikymppinen sössö Riihimäeltä ja ensimmäisellä keikalla Tavastialla. Musiikkimme herkkyys ei tarkoittanut sitä, että olisimme olleet siveitä ja raittiita keikkojen jälkeen, päinvastoin. Kun juhlimme takahuoneessa pikkutunneille asti totaalisen pelti kiinni, jo etuovella pelkäämämme mörökölli tuli ilmoittamaan, että ’nyt muuten lähette vittuun täältä kaikki’. Vaikka joukossa oli kaikennäköistä suunsoittajaa, kaikki kunnioittivat äijän auktoriteettia heti. Syystä. Tässä valossa tuntui ihmeelliseltä, että myöhemmin samassa paikassa soittaessani sama kaveri tuli pyytämään nimikirjoituksia kahteen soololevyyni. Hän kertoi pitävänsä kovasti musiikista. Luulin aluksi, että mies vittuilee, koska musiikkini ei varsinaisesti vaikuttanut sellaiselta, josta karski portsari voisi pitää. Mutta se oli tärkeä opetus siitä, kuinka ulkonäön perusteella tehdyt olettamukset ovat aina helvetin typeriä.”
”Tästä alkoi vuosia kestänyt ja lämmöllä muistelemani keskustelujen sarja Tavastian ovella. Puheenaiheet olivat aina mitä erilaisimpia, mutta Pokla suhtautui aina tekemisiini kannustavasti, mikä tuntui hyvältä ja ainutlaatuiselta. Varsinkin maassamme, jonka miehillä positiivisten asioiden esille tuominen tuntuu olevan todella vaikeaa. Julkisuudessa uutisoidut kuolemat koskettavat harvoin. Tänään kosketti. Pokla oli aito ja lämmin mies, jota moni jää kaipaamaan. Tavastialla keikan seuraaminen ei ole enää sama kokemus kuin ennen. Lepää rauhassa.”
PS: Jean Ramsay Spoonshiners-yhtyeestä on ehtinyt säveltää Poklalle oodinkin, kuuntele esitys tästä.