Rockin ja elokuvan epäpyhä liitto – halpamaista hiteillä ratsastamista ja sanoituksia myöten saumatonta yhteispeliä

15.05.2011

Tuukka Hämäläinen pureutuu sanoitusblogissaan tällä erää elokuvien soundtrackeihin. Kekseliäs ohjaaja voi tuoda kohtaukseen aivan uusia ulottuvuuksia, jos taustalla kuuluva kappale pukee lyriikoineen kaikkineen dialogia ja kuvaruudun tapahtumia – tai sitten taustalle voidaan lätkäistä kivoja hittejä miten sattuu.

Teksti: Tuukka Hämäläinen

Nykyaikainen Hollywood-elokuva on täynnä biisejä. Eikä vain taustamusiikkia – siis elokuvaa varten tehtyä, tarinaa myötäilevää sävellystä – vaan enemmän tai vähemmän tunnettuja rock- ja pop-kappaleita. Joissakin elokuvissa niillä on selvä paikkansa ja monesti kappaleet ovat kuuluvat myös elokuvan (diegeettisessä) maailmassa. Mutta tavanomaisista leffatyypeistä niin romanttisessa komediassa kuin toimintapläjäyksessäkin on taustabiisejä. Siis lauluja, joissa on sanat.

Valtavirtaelokuva on totuttanut meidät kuulemaan kappaleita taustalla kiinnittämättä niihin sen kummempaa huomiota. Tämän huomaa jo siitä, että katsoessaan näkemänsä elokuvan soundtrack-levyä, ei tiedosta kuulleensa puoliakaan listatuista kappaleista. Enemmän musiikkia harrastava katsoja kiinnittää kuitenkin luonnollisesti enemmän huomiota biisivalintoihin ja usein törmää myös sanoituksiin: miksi se-ja-se biisi on valittu tähän elokuvaan ja kohtaukseen?

On hienojakin biisivalintoja: Cameron Crowen rock-elokuvassa Almost Famous (2000) kuullaan monien muiden kappaleiden muassa pätkä Yes-yhtyeen progebiisistä I’ve Seen All Good People, kohtauksessa, jossa nuori päähenkilö pääsee ensi kertaa rock-keikan takahuoneeseen. Tässä tapauksessa tekstikin sopii jotenkin kohtaukseen:

Take a straight and stronger course
to the corner of your life
Make the white queen run so fast
she hasn’t got the time to make you a wife

I’ve Seen All Good People, san. Jon Anderson (The Yes Album, 1971)

Toki Andersonin tekstit ovat kaikki sen verran abstrakteja, että niitä on helppo käyttää hyväksi. Toisenlainen hieno kohtauksen ja biisin yhdistelmä löytyy vaikkapa Kevin Smithin komediasta Zack and Miri Make a Porno (2008). Kohtauksessa, jossa päähenkilöt katsovat toisiaan (hidastettuna) juhlien läpi ja kumpikin tahollaan tiedostaa ennalta-arvattavan rakastumisensa, kuullaan Pixiesin mahtava Hey, jonka alun ”Hey / been trying to reach you”– ja kertosäkeen ”We’re chained”-pätkät korostuvat hienosti. Teksti kommentoi kohtausta ja ilmaisee henkilöiden tuntemuksia. Hienoa!

Valitettavasti biisien käyttö ei ole aina näin osuvaa. Esimerkiksi suhteellisen typerässä seikkailukomediassa Small Soldiers (1998) kuullaan alkua Led Zeppelinin klassikosta Communication Breakdown kohtauksessa, jossa Kirsten Dunstin esittämä tyttö saa turpaan robottisotilailta. Teksti kuulostaa kaukaa haetun tarinan kontekstissa lähinnä tökeröltä.

Hey girl, stop what you’re doing
Hey girl, you’ll drive me to ruin
I don’t know what it is that I like about you,
but I like it a lot
Won’t you let me hold you
Let me feel your lovin’ charms

Communication Breakdown, säv/san. Bonham, Jones, Page (Led Zeppelin, 1969)

Samanlaista tunnettujen biisien kontekstuaalista väärinkäyttöä on elokuvahistoria väärällään. Enimmäkseen kyse on siitä, että A) tuttujen kappaleiden käytöllä vedotaan aina johonkin yleisön osaan, ja B) kootaan elokuvalle mahdollisimman houkutteleva soundtrack. Sanoituksia näissä tapauksissa mietitään harvoin.

Zack Snyderin tuore toimintafantasia Sucker Punch (2011) on tässä suhteessa hieno poikkeus. Vaikka elokuva on Snyderin tyyliin täynnä typeriä kohtauksia ja tarpeettomia hidastuksia, soundtrack onnistuu korreloimaan elokuvan tapahtumien kanssa jopa sanoituksia myöten. Sucker Punchissa kuullaan uusina, elokuvan maailmaan sopivina industrial-henkisinä versioina muun muassa Iggy & the Stoogesin Search and Destroy, Jefferson Airplanen White Rabbit ja The Beatlesin Tomorrow Never Knows – jonka versiointi taitaa tosin jäljitellä Love-albumin (2006) Tomorrow Never Knows / Within You Without You -remixiä.

Turn off your mind,
relax and float downstream
It is not dying
It is not dying

Tomorrow Never Knows, san. John Lennon (Revolver, 1966)

Snyder käyttää elokuvassaan biisejä irroittamaan fantasiakohtaukset todellisuudesta, mutta Pixiesin Where Is My Mind? -versiointi kuullaan todellisuuden puolella. Vaikka versio onkin vähän löysä ja Frank Blackin Frank Black Francis (2004) -albumilta olisi löytynyt oikein sopiva remix jo valmiiksi, sopivat Blackin sanat kuitenkin hienosti kohtaukseen, jossa Emily Browningin esittämä päähenkilö ollaan juuri ensi kertaa tuotu mielisairaalan ja turrutettu rauhoittavilla.

With your feet in the air and your head on the ground
Try this trick and spin it, yeah
Your head will collapse,
but there’s nothing in it
and you ask yourself
Where is my mind?

Where Is My Mind?, san. Black Francis (Surfer Rosa, 1988)

Sanoitusten osuminen yksiin elokuvan ja ko. kohtauksen kanssa on sen verran harvinaista, että siitä yllättyy todella positiivisesti – samaan tapaan jos kaupungilla kävellessä kuuntelee biisiä joka yhtäkkiä sopiikin johonkin näkemäänsä. Elokuva ei kuitenkaan ole todellisuutta ja siksi sen sisällön pitäisi natsata yhteen paljon eheämmin kuin melko sattumanvaraisessa reaalimaailmassa.

(Entäs Where Is My Mindin käyttäminen Fight Clubin loppukohtauksessa sitten? Kova! – Verkkoherra huom.)

Lisää luettavaa