Slipknotin jäsenet puhuvat ristiin yhtyeen tulevaisuudesta

Post image for Slipknotin jäsenet puhuvat ristiin yhtyeen tulevaisuudesta
21:14 - 29.07.2010 Kirjoittanut: Oskari Onninen
Jaa

Jenkkibändi ei vielä tiedä, miten jatkaa basistinsa kuoleman jälkeen.

Kuva: Paul Brown

Metallibändi Slipknotin tulevaisuus on epäselvä. Bändin basisti Paul Gray menehtyi morfiinin ja fentanyylin vahinkoyliannostukseen toukokuussa. Sen jälkeen yhtyeen jäsenet ovat useissa yhteyksissä spekuloineet bändin jatkoa.

Slipknotin solisti Corey Taylor kertoi tuoreeltaan, että on vielä aivan liian vähän aikaa Grayn kuolemasta tietää, aikooko bändi tehdä enää musiikkia.

Tällä hetkellä Taylor on Nashvillessä studiossa valmistelemassa toisen bändinsä Stone Sourin syyskuun alussa julkaistavaa levyä Audio Secrecy.

Rob Zombien kanssa tällä hetkellä kiertävä Slipknot-rumpali Joey Jordison antoi puolestaan tänään aivan vastakkaisen lausunnon. Hänen mukaansa Slipknot jatkaa musisointia tulevaisuudessa, mutta bändillä ei ole aikomuksia korvata Graytä kenelläkään ainakaan levyä tehdessä.

Jordisonin mukaan aikaisintaan vuonna 2012 julkaistavalla seuraavalla albumilla bassoa soittavat yhtyeen nykyiset jäsenet, ja keikkabasisti järjestetään erikseen, kun asia muuttuu ajankohtaiseksi.

Kuukausi sitten Slipknotin kitaristi Jim Root oli myös Taylorin kannalla sanoessaan, että yhtyeen tulevaisuuden pohtiminen oli sillä hetkellä kaikkein vähiten mielessä. Rootin mukaan yhtyeen uudelleenkasaaminen Grayn kuoleman jälkeen veisi aikaa vähintään kaksi vuotta.



{ 7 kommenttia… }

Dromedaari 30/07/2010 at 01:31

Aivan vastakkaisen lausunnon? Ehkä se olisi sitä, jos toinen kieltäisi jatkon mahdollisuuden ja toinen kertoisi valmistautumisesta kiertueelle/levytyshommiin. Ristiin puhumista? No ehkä lavealla tulkinnalla jotain sen suuntaista. Tsemppaas nyt Oskari kuitenkin, otsikko ja teksti on kuin iltapäivälehdestä eli liioittelua ja/tai tahallista väärinymmärystä. Toki tässä on sekin mahdollisuus, että Oskari ei vain ole laatikon terävin veitsi.

Jaxted 30/07/2010 at 09:52

Kiitos tästä informaatiosta. Olisiko lähiaikoina mahdollisuus saada kuulumiset myös Mambalta, Papa Roachilta, Lauri Tähkältä, Limp Bizkitiltä,Teräsbetonilta, Suurlähettiläiltä, Impaled Nazarenelta ja Jone Nikulalta?

Trololooo 30/07/2010 at 12:44

Menikö Jaxtedilta ironiset viikset väärään kurkkuun kun uutisessa ei ollutkaan se oma lemppari elektropop-yhtye? Ei hätää, Flow ja vertaistuki on ihan kulman takana jo. Jos ahdistus ei salli odottaa siihen saakka niin hel-looksista joku kiva idea uuteen asukokonaisuuteen ja sitten vaan viiskulmaan ramppaamaan levykauppojen väliä jopolla. Muista pitää wayfarerit matkassa, aurinko paistaa ikävästi silmään näin hellekeleillä!

Jaxted 30/07/2010 at 13:06

Hahaa =) Hyvää tylytystä, diggaan! Valitettavasti meni nyt vaan vähän ohi. Mikä jopo, hel-looks tai wayfareri? Eivaiskaan…mutta eiköhän tääkin juttu olis enempi esim. Infernon heiniä, vai ollaanko kenties Rumbasta tekemässä uutta Soundia?

Hamas 30/07/2010 at 14:52

ei voi tajuta,mistä asti lukijat profiloi mikä sopii mihinkin lehteen ja mikä ei.Mikä helvetti sinä olet sanomaan mikä on infernon heiniä ja mikä ei.Slipknotilla on juuri vähän aikaa sitten kuollut alkuperäis jäsen, joten ei ole ihme ,että päivitetään tietoa bändistä,,,Totta kai ymmärrän perversion muokata maailmaa semmoiseksi ,kun itse sen haluaa ,mutta joka tapauksessa jos asiat on näin kuten tämä terävä jaxted asian ilmaisee,,tehkää pliiiiis rumbasta uusi soundi.

Jean Ramsay 31/07/2010 at 11:43

Tää keskustelu on parasta krapulalääkettä.

Rauno Leppä 01/08/2010 at 10:20

Jos kuitenkin olisit vilkaissut nuo linkit, niin olisit voinut todeta että yksi niistä johti NME:n sivulle. Eikös se ole jo vähän niinkuin virallinen lupa uutisoida asiasta?

Kommentoi kirjoitusta

Kommentoija vastaa itse omasta tekstistään, aineiston pitää olla julkaisukelpoista ja lain mukaista. Kommentteja voidaan käyttää Pop Media Oy:n julkaisuissa ja muissa medioissa. Lue keskustelun kaikki ehdot ennen lähettämistä.

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: