Uusi kirja paljastaa, kuinka metalliskene kohtelee tummaihoista naista

07.01.2013

Hevarit ja gootit ovat enimmäkseen suvaitsevaista porukkaa, mutta uusi kirja kertoo, ettei metalliskene ole vielä täysin vapautunut.

Kuva: Judas Priest Music Ltd.

Yhdysvaltalainen Laina Dawes innostui metallista ja etenkin Judas Priestistä jo 11-vuotiaana. Pian hänelle kuitenkin paljastui, ettei tummaihoisen naisen ole kovin helppo tunkeutua mukaan metalliskeneen.

Tuoreessa kirjassaan What Are You Doing Here? – A Black Woman’s Life and Liberation in Heavy Metal Dawes kuvailee kokemuksiaan metalligenren kuuntelijana. Dawes löysi metallista henkireiän omaan elämäänsä, mutta samalla syntyi ristiriitoja. NPR:n haastattelussa hän kuvailee genrevalintansa paineita:

”Vieläkin on paljon vastustusta  suhteessa siihen, mitä itse kunkin on sukupuolensa ja etnisen taustansa perusteella suotavaa kuunnella,” Dawes kuvailee.

Dawes kertoo muun muassa teini-ikäisenä kokemastaan kaukosuhteesta metallista innostuneen pojan kanssa. Kun parin tuli aika tavata ja Dawes kertoi olevansa tummaihoinen, kaveri löi luurin korvaan, eikä soitellut enää. Kuitenkin myös oman yhteisön puolesta syntyi painostusta. Dawesin ystävät ja heidän vanhempansa kyseenalaistivat suoraan hänen metallivillityksensä jonakin ”tummaihoisten kulttuurille sopimattomana.”

What Are You Doing Here? -teoksen alkusanat on kirjoittanut Skunk Anansien solisti Skin – itsekin tummaihoinen, raskaamman genren muusikko. Dawesin teos on saatavissa nettikaupoista ja suoraan julkaisijalta Bazillion Pointsilta.

Lisää luettavaa