Aloittelevan Stratovarius-yhtyeen demo arvioitiin Rumbassa vuonna 1987: ”Muna puuttuu”, totesi kriitikko

06.11.2013

Zeus Mattila ei liiemmin syttynyt nuoren Timo Tolkin luotsaaman orkesterin musiikille.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Patric Ullaeus (Timo Tolkki)

Suurilla tarinoilla voi olla vaatimattomat lähtökohdat. Stratovarius-orkesterin vuonna 1987 tekemä demo ei tehnyt järin suurta vaikutusta Rumban Demolition-palstaa toimittaneeseen Zeus Mattilaan, mutta niinhän siinä kävi, että yhtyeestä tuli yksi Suomen ensimmäisistä kansainvälisesti pärjänneistä metallibändeistä.

Tietenkin täytyy tähdentää, että vuoden 1987 kolmijäseninen Stratovarius oli ihan eri bändi kuin se 1990-luvulla maailmanmaineeseen noussut yhtye. Jyrki Lentonen poistui bändistä vuonna 1990 ja Tuomo Lassila Fourth Dimension -albumin jälkeen vuonna 1995. Sinänsä kannustava artikkeli nykypäivän aloitteleville muusikoille: alkuvuosien nihkeät demoarviot voivat hyvin muuttua ajan mittaan maineeksi ja menestykseksi.

Stratodemo