Pöllöt eivät ole sitä mitä luulet: Helsingissä päräyttävääkin päräyttävämpi Twin Peaks -tapahtuma

Nyt on näyttely kaikille Twin Peaks -faneille.

03.01.2017

Helsingin Creat Space -tiloissa 5.–17. tammikuuta järjestettävä Peak Experience -taidenäyttely tarjoaa nannaa kaikille niille, jotka odottavat tänä vuonna käynnistyvää uutta Twin Peaks -tuotantokautta vesi kielellä.

Lainataanpa alle näyttelyn kuraattorin Kati Heljakkan sanoja suoraan näyttelyn Facebook-sivuilta, koska teksti on ns. silkkaa asiaa.

Näyttelyn avajaisia vietetään 5. tammikuuta kello 18.00 lähtien.

Lisätietoa saat näyttelystä täältä.

*

”Osallistuin taiteilevan tutkijan roolissa Twin Peaks -aiheiseen tieteelliseen konferenssiin Manchesterissa keväällä 2015. Olen sittemmin tutkinut televisiosarjan vastaanottoa etenkin leikin näkökulmasta. Raisa Kettusen lelullistamien Twin Peaks -valokuvien innoittamana minulle syntyi idea taidenäyttelystä, johon osallistaisin kutsunäyttelyn hengessä suomalaisia taiteilijoita, joilla on jonkinlainen suhde televisiosarjaan; katsojina, leikkijöinä, luovan työn tekijöinä ja taiteilijoina.

Syntyi kymmenen tekijän ’dream team’, jossa on mukana myös kolumbialainen taiteilija. Näyttelyn työryhmään kuuluvat monipuolisesta tuotannostaan kansainvälisesti tunnetut nykytaiteilijat Jasmin Anoschkin, Mari Kasurinen ja Katja Tukiainen, kansainvälinen vaate-, taide- ja filmibrändi Ivana Helsinki, korusuunnittelija Henna Kallionkieli, visuaalisia maailmoja ammatikseen luovat ja valokuvaavat Johanna Lehtinen ja Carina Laine, amigurumitaiteilija Jennifer Ramirez sekä mm. lelukuvistaan/kuvaleikistään tunnetut Raisa Kettunen ja allekirjoittanut, Kati Heljakka.

Näyttelymme nimi viittaa huippukokemukseen. Huippukokemus kuvaa amerikkalaisen psykologi Abraham Maslowin (1908–1970) mukaan onnen- ja täyttymyksen hetkeä, jolla on merkitystä hyvinvoinnille ja henkiselle kehitykselle. Itsensä toteuttamisen tarpeen Maslow sijoitti tunnetun tarvehierarkiansa huipulle. Leikkiessään ihminen on luovimmillaan ja leikintutkimus tunnistaakin leikkiin liittyvät elämykset mahdollisiksi huippukokemuksiksi. Leikkiessään ihminen voi kokea mielikuvitukseen ja itseilmaisuun liittyvää mittaamatonta mielihyvää. Joskus leikin aiheeksi nousee erityisen vaikutuksen tehnyt kulttuurituote. Nykyajan poptaiteelle on leimallista mediasisältöjen uudelleenkuvittelu ja tarinallisilla maailmoilla leikittely. Jäljittely ja moniulotteinen viittaaminen erilaisiin tarinamaailmoihin ovat tyypillistä paitsi nykytaiteelle, myös aikuisten lelusuhteille ja leikkikulttuureille. Mimeettinen lähestymistapa ikonisiin kulttuurintuotteisiin, kuten televisiosarjoihin, liitetään leikin lisäksi alkuperäisiä tuotantoja eri tekniikoin ja mediarajat ylittävin viittauksin jäljittelevään toimintaan – fanitaiteeseen ja tribuutteihin.

Tämä taideteoksilla, tilallisilla tunnelmilla ja osallistujien mielikuvituksella leikittelevä näyttely on taiteellinen tribuutti David Lynchin ja Mark Frostin luomalle maagiselle tarinamaailmalle. Peak Experience -näyttelyssä minimalismi kohtaa kruusatun, muovimateriaali luonnonmystiikan ja kauneus kauheuden. Samanaikaisesti läsnä ovat lisäksi huumori, ilkikurisuus, unenomaisuus ja mystiikka.”

Lisää luettavaa