Villa Nah tekee tyylitietoisuudestaan huolimatta sydämellistä ja taitavaa syntikkapoppia.
Villa Nah: Origin
(Keys of Life)
Rumban ja YleX:n syksyllä 2009 toteuttama Tulevaisuuden tusina -kysely nosti helsinkiläisen Villa Nahin tämän vuoden potentiaalisten kohauttajien joukkoon. Kysely toteutettiin samaan tyyliin kuin BBC:n vuosittainen ”Sound of” -lista, ja onkin mielenkiintoista seurata, mitkä artistit lunastavat äänestyksen nostamat odotukset.
Syntikkapopduo Villa Nahia on hehkutettu niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta Juhon ja Tomin onneksi heidän yhtyeensä harteille ei ole ryöpytetty yhtä kohtuuttomia odotuksia kuin toistaiseksi vähän konkreettisia todisteita mahdollisesta suuruudestaan antaneen Le Corps Mince de Françoisen niskaan on sälytetty.
Olin aikaisemmin kuullut Villa Nahilta ainoastaan bändin debyytti-ep:ltä löytyvän Ways to Be -kappaleen, joka riitti nostamaan yhtyeen omallekin Tulevaisuuden tusina -listalleni. Tämä pakahduttavan romanttinen biisi löytyy myös Originilta.
Albumi starttaa Time for Tea -nimisellä instrumentaalilla, joka on loistava tapa aloittaa levy. Kappaleessa on heräämisen tuntua, ja siitä tulee mieleen jonkin kuvakieleltään rikkaan filmin alku elokuvan kuvalliselta kukoistuskaudelta 1930-luvulla.
Teennäiseltä kuulostamisen uhallakin vertaan biisiä venäläisohjaaja Dziga Vertovin klassisen Mies ja elokuvakamera -elokuvan alkuun, jossa kaupungin rytmi pikkuhiljaa herää. Musiikillisiksi vertailukohdiksi voisi nostaa vaikkapa Angelo Badalamentin tai Vangelisin, mutta vain tunnelman puolesta.
Villa Nahin idea perustuu Juhon ja Tomin erilaisiin rooleihin. Laulaja Juho vastaa laulusta ja melodioista Tomin keskittyessä koneisiin. Tästä yhteentörmäyksestä syntyy musiikkia, joka onnistuu olemaan samanaikaisesti vahvan tunteellista ja kraftwerkmaisen kylmää. Lopputulos on kaunis kokonaisuus, jonka yhtenäisyyden ja tyylikkyyden varmistaa viimeistään tuottajana häärivä Jori Hulkkonen.
Koko konsepti epäonnistuisi pahasti, jos laulupuoli ei olisi näin loistavasti kunnossa. Juhon Robert Smith -maneereja tavoitteleva ääni on vahva ja ilmeikäs, ja musiikin romanttisuutta ajatellen juuri sopivan dramaattinen. Huikeimmillaan laulusuoritukset ovat äänen hieman murtuessa, kuten loistavan Running Onin kertosäkeissä.
Origin onnistuu hienosti tasapainottelemaan kahden arvokkaan vertailukohdan välillä. Levyssä on toisaalta kanadalaisen Junior Boysin hienostuneisuutta ja klassista tyylitajua, ja toisaalta biisien tarttuvuus sekä lempeä housepoljento tuovat mieleen australialaisen Cut Copyn. Viimeksi mainittua lähimmäs tullaan Rainmakerin ilmiselvässä hittipotentiaalissa.
Tärkeintä levyssä on kuitenkin se, että ääripäät eivät korostu toistensa kustannuksella. Syntetisaattoreilla kikkailu ei missään vaiheessa astu melodioiden varpaille. Toisaalta taas melodiat saavat sielunsa harkiten valituilta synteettisesti tuotetuilta ääniltä. Suomessa ei ole aiemmin osattu naittaa näin saumattomasti koneita tunteikkaisiin popmelodioihin.
Cut Copystä tuli In Ghost Colorsin myötä ympäri maailmaa toimiva festivaalijyrä, enkä näe mitään estettä Villa Nahin samankaltaiselle suosiolle. Origin on syntikkapoppia ilman genreä vaivaavaa näsäviisautta tai ”yliviileyttä” – musiikkia, jolla on synteettinen mutta vilpitön sydän.
Teksti: Jussi Mäntysaari, kuva: Lassi Kaaria
Arvio on julkaistu Rumbassa 4/10.