Ilmoitus: Kannattaako kiertuetta rahoittaa lainalla?

Aloittelevan yhtyeen ensimmäinen kiertue voi olla riskisijoitus, jos sitä ei ole suunniteltu huolella. Missä tilanteissa bänditoimintaa kannattaa rahoittaa lainalla?

15.11.2021

Kaupallinen yhteistyö: Suomi24 Lainat

Koronapandemia on tehnyt musiikkialan tulevaisuudennäkymät epäselviksi. Uuden viruksen kanssa on opittava elämään, ja ihmiset janoavat paluuta keikoille ja tapahtumiin. Kun tapahtuma-ala palaa entiseen, monen bändin pitkään haudotut kiertuesuunnitelmat voivat vihdoin toteutua.

Kiertueen rahoitus lainalla voi olla riski

Tuotantoyhtiö ei kiertuetta maksa, vaikka voikin siihen sijoittaa, jos varmasti saa siitä omansa takaisin. Kiertueen voi rahoittaa joukkorahoituskampanjalla verkossa ja myymällä levyjä ja T-paitoja matkan varrella. Tällöin rahat esiintymisestä saa vasta jälkeenpäin, ja hyöty albumien verkkomyynnistä näkyy sekin tulona vasta myöhemmin. Kuitenkin kiertue on tärkeä tapa tulla tunnetuksi, joten siihen pitäisi jostain saada rahaa.

Jos kiertueen päättää rahoittaa lainalla, lainantarjoajia voi vertailla Suomi24 Lainaa -sivulla. Sivuston kautta voi vertailla lukuisia perinteisiä pankkeja ja verkossa toimivia rahoituslaitoksia. Tarkka budjetti, hyvä suunnitelma ja ammattimainen käytös ovat paras takuu onnistuneelle reissulle ja lainanhaulle.

Laina voi myös pelastaa tilanteesta, jossa rahat loppuvat kesken kiertuetta, mutta sovittuja esiintymisiä on vielä edessä. Lainaa tulisi kuitenkin ottaa vain harkitusti, ei hetken mielijohteesta. Tarkoituksena on kuitenkin ansaita enemmän kuin kuluttaa. Laina kattaa akuutin tarpeen; sillä päästään alkuun, ja projekti sen jälkeen toivottavasti maksaa itsensä takaisin.

Laina tulee luonnollisesti maksaa takaisin, oli kiertue menestys tai ei. Siksi ainakaan keskellä koronapandemiaa ei lainanottoa voi suositella.

Mitä muuta kannattaa ottaa huomioon?

Lisäksi kannattaa varmistaa, että vakuutukset ovat kohdallaan. Paraskaan budjetti, alkuraha ja meininki ei voi ehdottomasti suojella vahingoilta, ja kun matkassa on monen tuhannen euron instrumentit ja äänilaitteet, vahingot eivät ole halpoja. Vakuutuksessakin on tosin se ongelma, että se maksaa rahat vasta monta viikkoa tapaturman jälkeen. Pahimmassa tapauksessa vahinko voi keskeyttää kiertueen kokonaan.

Myös siihen on varauduttava parhaan mukaan. Tiellä kannattaa liikkua varovasti ja autot lukita huolellisesti päivän päätteeksi, mutta jos täytyy lähteä kotiin, ei siitä tule masentua. Elämässä sattuu ja tapahtuu.

Kiertueen kustannuksissa voi myös säästää, jos osan instrumenteista tai äänentoistolaitteista hankkii vuokrattuina paikan päällä. Esiintymispaikalla voi olla oma laitteistonsa, jonka lisäksi esimerkiksi Muusikkojen liitto voi vuokrata laitteistoa yksittäistä keikkaa varten. Lisäksi voi laskea hieman odotuksiaan ja suunnitella pienemmän kiertueen.

Onnistuuko kiertue ilman lainaa?

Se riippuu omasta tilanteesta. Haluaako projektiin laittaa yhtyeen jäsenten omaa rahaa? Löytyykö sitä tarpeeksi? Joukkorahoituksen kohdesumman voi myös nostaa niin korkealle, että se kattaa jo kaikki kulut. Sen onnistuminen riippuu yhtyeen suosiosta, joka tietenkin myös kohenee, kun kiertueita tehdään lisää – toivottavasti.

Muusikkona haluaa ehkä keskittyä itse musiikkiin, mutta muusikonkin on hyvä opetella ajattelemaan myös talousasioita. Onneksi apukeinoja löytyy, kunhan lahjakkuutta ja kylmää päätä riittää.

Lisää luettavaa