ILMOITUS Kolme luokkahuoneista ja laitoksista tutun näköistä seinäkelloa näyttävät samaa aikaa. Tai ainakin minuutin virhemarginaalilla. Minuuttiviisarin nytkähdykset aiheuttavat niihin kiinnitettyjen kontaktimikrofonien ansiosta viipyilemään jäävän basson jytinän. Hienovarainen ero kellojen näyttämässä ajassa saa huoneen sykkimään hypnoottisesti aivan omassa seesteisessä ja epätahtisessa rytmissään.
Mika Vainion mukaan kyseinen teos, 3 x Wall Clocks, perustuu ”hyvin monipuoliseen käsitykseen ajasta”. Edesmenneen Vainion ensimmäinen retrospektiivi on nimetty taiteilijan suosikkitaajuuden mukaan: 50 Hz. Se on eurooppalaisen verkkovirtahurinan taajuus, niin ikään minimalistista ja hypnoottista.
Mika Vainio oli varmasti maailmanlaajuisesti arvostetuin suomalaisartisti elektronisen musiikin saralla. Maailmalla hänet tunnettiin myös ääni-installaatioistaan ja äänitaiteesta. Suomessa Vainion musiikkiura Pan Sonicissa ja soolona omalla nimellään ja Ø-aliaksella saavutti kriitikkosuosiota ja kulttimainetta, äänitaidepuolesta harva edes tiesi. Kiasmassa asia pyritään korjaamaan, aivan oikeutetusti.
Toisessa huoneessa surisee, sitten piippaa kuin varoitukseksi jostain ja jostain kaukaisuudesta kuuluva lämmin kohina jatkaa. Erilaiset naksutukset ja napsumiset kiinnittävät huomion ja kaikuvat tilassa. Kuulaassa mutta lämpimässä äänimaisemassa on Mika Vainion sormenjäljet, siitä ei voi erehtyä. Ääni-installaatio on pelkistetty, brutaali. Paljon luonnonvaloa ja valkoiseksi maalautut seinät, joista yhdellä roikkuu valtava valkoinen akustointilevy, kuin abstraktia kuvataidetta itsessään. Katonrajaan ripustettu kaiutinpari on tietysti minimalistista muotoilua edustavan kotimaisen Genelecin.
Teos on nimeltään Onko, myös albumina julkaistu reilu puolituntinen, joka oli Vainion ensimmäisiä esiintymisiä nykytaiteen kentällä. Sen Vainio teki Hans Ulrich Obristin kuratoimaan Manifesta 1 -näyttelyyn Rotterdamissa vuonna 1996. Obrist on ylistänyt Vainiota äänitaiteen saralla siitä asti. Vainion traagisen kuoleman jälkeen hän on patistanut taidekenttää viimein antamaan ansaitsemaansa tunnustusta hänelle myös kotimaassaan.
Vainion musiikille ominaisia piirteitä ovat analogisista laitteista kelloa katsomatta kaivetut äänet ja kokonaisuus, jossa jokainen napsahdus tai hiljaisuus on harkittu osa. Vaikka Vainion musiikki on minimalistista ja vähäeleistä, se on syvästi persoonallista, ja siitä huokuu taiteilijan kädenjälki. Digitaalinen ääni on sielutonta, Vainio sanoo Kiasmassa olevassa haastattelussa.
Teoksessa 2 x 540 kHz analogisen äänen sielu pääsee valloilleen. Kuuden jalustalla ylväästi seisovan putkiradion ”orkesteri” esittää generatiivista teosta, joka kasvaa kerroksia alempanakin resonoivaksi pauhuksi. On vaikea olla herkistymättä vaikuttavan installaation äärellä.
Pilkkopimeässä kuunteluhuoneessa pyörii Vainion pitkäaikaisen ystävän ja Sähkö-levymerkin perustajan Tommi Grönlundin kuratoima soittolista. Grönlund epäili jonkun pitävän kappalevalikoimaa rajoittuneena, mutta tämä huoli on täysin turha: mukana on myös aiemmin julkaisematonta materiaalia Grönlundin arkistoista.
”Valikoimani painottuu Mikan herkän runolliseen tuotantoon, jota pyrin avaamaan kronologisesti eri aikakausiin liittyvin teosesimerkein”, Grönlund sanoo.
Näyttelyn ääni-installaatioihin on helppo uppoutua ja unohtua, kuunteluhuoneen uumeniin hiljentyä mietiskelemään kokemaansa. Ja poistuessa kannattaa pitää korvat auki, sillä käytävältä saattaa löytyä vielä yksi katseilta piilossa oleva teos.
Mika Vainio: 50 Hz -näyttely avoinna Kiasmassa 10.1.2021 asti. Lue lisää Kiasman kotisivuilta.