Ilmoitus: Mika Vainio puhui äänitaiteensa kautta – suomalaisille viimein laaja katsaus arvostetun muusikon töihin

Pan Sonic -yhtyeen ja soolouransa lisäksi Mika Vainio teki äänitaidetta, sävelsi tanssiteoksiin ja elokuviin. Elektronisen musiikin saralla kansainvälisesti arvostetuimman suomalaistaiteilijan retrospektiivinäyttely avautuu Kiasmassa.

Kiasma / Camille Blake

ILMOITUS Mika Vainio heilautti kättään ja erkani seurueesta, jonka kanssa oli reissussa keväällä 2017. Muutamaa tuntia myöhemmin hänen ruumiinsa löytyi. Vainio oli pudonnut kallion jyrkänteeltä.

Sana Vainion kuolemasta levisi kulovalkean lailla, eikä vain Suomessa. Mediat ympäri maailman uutisoivat elektronisen musiikin pioneerityön tekijän, oman tiensä kulkijan ja suunnannäyttäjän menehtymisestä. Toinen aalto seurasi pian: muusikot, tuottajat, musiikkivaikuttajat ja artistit kaikilta mantereilta ja eri sukupolvista jakoivat sosiaalisessa mediassa osanottojaan ja muistojaan. Vainion merkittävyyttä alleviivattiin vielä muistokirjoitusten kierroksella, lehdet The Guardianista Pitchforkin kautta Resident Advisoriin perustelivat hänen suvereeniuttaan ja listasivat merkkipaaluja.

Musiikkia seuranneille Mika Vainion nimi saattoi olla tuttu, mutta monelle hänen nauttimansa arvostuksen määrä alkoi valjeta vasta nyt. Vainio, joka puhui vain musiikkinsa kautta, kutisti maailmanlaajuisen kokeellisen ja elektronisen musiikin kentän yhdeksi surevaksi perheeksi.

Mika Vainion ura musiikin parissa alkoi 1980-luvulla industrialin ja noisen parissa, esimerkiksi Gagarin Kombinaatti -nimisessä yhtyeessä, jonka sointi toi mieleen kansainväliset tyylisuunnan pioneerit Throbbing Gristlen ja Einstürzende Neubautenin. Gagarin Kombinaatin kappaleet olivat rujoja ja meluisia, mutta primitiivisyydestään huolimatta niissä on kuultavissa elementtejä, jotka seurasivat Vainiota vielä vuosikymmeniä.

1980-luvun loppupuolella Vainio koki uransa kannalta tärkeimmän kohtaamisen. Hän oli ystävänsä syntymäpäiväjuhlissa, jossa illan dj soitti – kerrankin – Vainiota miellyttävää musiikkia. Tiskijukka oli Ilpo Väisänen, jonka kanssa Vainio perusti Panasonic-nimisen yhtyeen. Kuten arvata saattaa, japanilaisella elektroniikkayhtiöllä oli oma kanta asiaan, ja suomalaiset tiputtivat nimestä kirjaimen pois: Pan Sonic oli syntynyt.

Väisänen on kuvaillut hänen ja Vainion ystävyyden perustuneen yhteisymmärrykseen hiljaisuudesta ja äänestä. Pan Sonicin musiikki syntyi tuntien ja tuntien työn tuloksena; he istuivat hiljaa etsimässä tiettyjä ääniä analogisista syntetisaattoreistaan ja itse rakennetuista soittimista.

Vainio julkaisi soolouransa ensimmäiset ep:nsä Ø-aliaksella vuonna 1993 hieman ennen Pan Sonicin esikoisjulkaisuja. Kvantti- ja Röntgen-vinyylien julkaisijana toimi Vainion ja Tommi Grönlundin perustama levymerkki Sähkö. Grönlund vei henkilökohtaisesti levyjä Berliinin legendaariseen Hard Wax -levykauppaan, jonka myyjä laittoi kokeeksi Vainion musiikkia soimaan. Jimi Tenor muisteli Ylen haastattelussa, kuinka asiakkaat lopettivat levyjen pläräämisen ja jutustelun: koko liike pysähtyi kuuntelemaan Vainion minimalistista ja kokeellista teknoa. Kaupassa tuolloin olleet ovat myöhemmin kuvailleet olleensa todistamassa uuden aikakauden alkua elektronisessa musiikissa.

Pan Sonic, tuolloin vielä Panasonic, julkaisi debyyttialbuminsa Vakion arvostetun Mute-levy-yhtiön alamerkki Blast Firstin kautta 1995. Sitä seuranneen Osasto-ep:n avauskappale Uranokemia on täydellinen demonstraatio Pan Sonicin voimasta: näennäisen yksinkertaisista elementeistä rakennettu teos, missä ei ole mitään ylimääräistä. Matalat bassotaajuudet yhdistettynä hypnoottiseen rumpukoneen takomiseen antavat osviittaa siitä katarttisesta raskaudesta, jolla Pan Sonicin musiikki vyöryi päälle huumaavalla äänenpaineella.

Vainion ja Väisäsen mielestä Pan Sonicin paras albumi on Kulma (1996). Levyn ensimmäinen kappale Teurastamo, viittaa turkulaiseen teurastaamoon, missä Vainio oli töissä. Kappaleen kirkuvalta sialta kuulostava ääni oli jälleen tunteja kestäneen äänten kalastelun saalis. Väisäsen mukaan Kulma on kaksikon levyistä tinkimättömin ja suorin.

Vaikka yhtyeen varhaisteoksia muistellaan ylistäen, Vainio kuvaili, että Pan Sonicin 1990-luku oli ”pään seinään hakkaamista”. Urbaanilegendat kertovat konserteista, missä äänenpaine tuhosi veistoksia ja missä esiintyjää vihannut yleisö soitti paikalle poliisit. Musiikki soi liian lujaa, oli liian vaikeata. Tunnustusta ja kulttimaineen ylittävää suosiota alkoi tulla vasta 2000-luvulla. Vainion ja Väisäsen arvostusta voisi reflektoida myös esimerkiksi yhteistyökumppanien kautta: Charlemagne Palestine, Merzbow, Keiji Haino, Alan Vega… Lista kollaboraatioista kokeellisen musiikin legendojen kanssa jatkuu Vainion soolouralla: Björk, Stephen O’Malley ja monia muita.

Vainion sooloura jatkui hänen kuolemaansa asti. Hänen musiikkinsa oli persoonallista, sähköisen soinnin taustalla oli jotain hyvin inhimillistä. Olipa kyse Ø:n Konstellaation (2013) runollisesta ja minimalistisesta ambientista tai postuumina julkaistun Reat-albumin (2017) tylystä teollisuusjylinästä, Vainion kädenjälki on tunnistettavaa ja kaunista.

Pan Sonic ei missään vaiheessa lopettanut. Työtahti kyseisen projektin parissa vain hidastui, kaksikon dialogi väheni, muttei koskaan loppunut. Pan Sonicin viimeiseksi varsinaiseksi julkaisuksi jäi Atomin paluu, Mika Taanilan samannimiseen elokuvaan tehty soundtrack. Pan Sonic palkittiin Jussi-patsaalla elokuvan musiikista vuonna 2016.

Vainio teki musiikkia muihinkin Taanilan videoteoksiin. Musiikin ja elokuvien lisäksi Vainio oli pohjattoman kiinnostunut laaja-alaisesti kuvataiteesta, kirjallisuudesta ja runoista. ”En tunne juuri ketään muuta taiteilijaa, jolla oli niin intohimoinen suhde muihin taiteisiin kuin Mikalla”, Taanila muisteli ystäväänsä.

Vainion ruumiin vierestä löytyi hänen olkalaukkunsa, jossa oli sikareita ja Sylvia Plathin runokirja.

”Jos hän olisi kuvataiteilija, hänen retrospektiivejaan olisi nyt joka paikassa, mutta hän oli kokeellisen noise-musiikin todellista avantgardea eikä sille ole museota”, Hans Ulrich Obrist, superkuraattoriksi nimetty arvostettu sveitsiläinen, totesi.

Mika Vainion ääni-installaatioita ja musiikkia esittelevä 50 Hz -näyttely avautuu Kiasmassa 20. elokuuta. Näyttely on ensimmäinen laaja katsaus Vainion äänitaiteeseen Suomessa. Lue lisää ja tutustu näyttelyn ohjelmaan täältä.

Lähteinä käytetty muiden muassa Tuomas Karemon artikkelia Mika Vainio – A Quiet Life, Hans Ulrich Obristin haastattelua Helsingin Sanomissa, artikkeleita Pitchforkissa, The Wiressä ja Resident Advisorissa.