Ilmoitus: Musiikilla on terveydellisiä vaikutuksia, testaa vaikka itse Ruusut-yhtyeen tahtiin!

Heurekan Soundwave-tapahtumassa kuunnellaan musiikkia, hämmästellään audiovisuaalisia elämyksiä ja puhutaan tieteen vaikutuksesta musiikkiin.

20.08.2018

[ILMOITUS] Tiede ja taide kohtaavat lauantaina 8.9. Heurekassa järjestettävässä Soundwave-tapahtumassa. Festivaaleilla, kuten Flow ja Sideways, kehutut keikat heittänyt ja Rumban mukaan tämän hetken tärkeimpiä popkappaleita tekevä Ruusut esiintyy tapahtuman päälavalla.

Musiikkitoimittajat ovat analysoineet ja arvostelleet Ruusuja jo aivan tarpeeksi, joten annetaan suunvuoro Heurekan tapahtumavastaavalle Antti Knuuttilalle:

”Ruusujen Glitchit-biisin epäsuora, tavanomaista popkaavaa rikkova rakenne miellytti poikkeuksellisen paljon omaa korvaani, vaikken genren ystävä ole. Ajattelin, että tässähän on kerrankin jotain kiinnostavaa poppia. Sittemmin julkaistu single 555 on taasen osoitus Ruusujen monipuolisuudesta ja näyttö siitä, kuinka päälle kuusiminuuttinen, hidastempoinen popkappale voi olla upea kuuntelukokemus, kunhan eri elementit tuodaan mukaan oikeaan aikaan ja kappaleen kaunis draamankaari pysyy kasassa keskittyneesti alusta loppuun.”

Illan aikana musiikin terveydellisiä vaikutuksia pääsee testaamaan aivoterveyttä käsittelevän Aivot narikasta -näyttelyn musiikkikohteissa.

”Musiikin on tutkittu vaikuttavan positiivisesti niin fyysiseen kuin psykologiseen terveyteen. Tapahtumassa Aivot narikassa -näyttelyn näyttelykohteissa pureudutaan musiikin aivoterveydellisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi työnimellä Aivopieru kulkeva näyttelykohde soittaa ensin pierumelodian, jonka ryhmä yrittää painaa mieleen. Sitten ryhmä yrittää toistaa melodian istumalla vuorotellen erikorkuisia pieruääniä päästäville tyynyille. Melodiaan tulee yksi sävel lisää aina, kun melodia muistetaan oikein. Kohteessa itse asiassa yhdistyy neljä positiivisesti aivoterveyteen vaikuttavaa asiaa: musiikki, liikunta, yhdessä tekeminen ja ainakin oletettavasti nauru, sillä onhan pieruhuumori yksi huumorin korkeimmista muodoista”, Knuuttila kertoo.

Soundwaven ikäraja on 18 vuotta ja koko talo on anniskelualuetta auditoriota ja planetaariota lukuun ottamatta. Auditoriossa kuullaan puheenvuoroja, kuten säveltäjä, kirjailija ja äänitaiteilija Petri Kuljuntaustan tieteen ja tutkimuksen vaikutuksesta suomalaiseen elektroniseen musiikkiin. Planetaariossa puolestaan koetaan audiovisuaalinen fulldome live-esitys Forces, jossa elektroninen musiikki kohtaa Swäg-kollektiivin abstraktin glitch-estetiikan.

”Planetariomme on pääsääntöisesti ollut aina vain elokuvakäytössä, joskin olemme joskus testanneet siellä muun muassa kevyesti visualisoituja luentoja. Toisaalta Suomessa ei montaa paikkaa ole, jossa näyttävät dome-visualisoinnit upealla äänimaisemalla olisivat mahdollisia. Siksipä olimme erittäin tyytyväisiä, että Swägin tyypit innostuivat ideasta ja lähtivät tekemään uniikkia teoskokonaisuutta tapahtumaan. Luonnollisesti tällainen esitystoiminnan kehittäminen on ajatuksena kutkuttava ja katsotaan tulevaisuudessa, josko tästä poikisi jotain pysyvämpääkin.”

Swäg-kollektiivin tyylinäyte Tampereen Tracon X -tapahtumasta.

Elektronista musiikkia pääsee myös itse kokeilemaan. Artisti ja musiikkitieteilijä Axel Thesleff vetää sämpläystyöpajan, jossa syntynyt teos esitetään tapahtumassa.

Tässä vain raapaisu Soundwaven mielenkiintoisesta ohjelmasta! Lue muista keikoista, luennoista ja työpajoista tarkemmin tästä klikkaamalla. Liput tapahtumaan maksavat 20 euroa.

Lisää luettavaa