24 keikkaa vuorokaudessa, keikkoja keittiössä ja parturissa – Lue tärpit We Jazz -festivaalin erikoisesta tarjonnasta

06.12.2014

Toista kertaa järjestettävä We Jazz –festivaali alkaa ensi viikolla Helsingissä. Viikon aikana kaupungissa kuullaan keikkoja muun muassa yksityisten ihmisten keittiöissä, Kahvila Sävyssä, Siltasessa, Kuudennella linjalla ja Ääniwallissa.

Yksi erikoisimmista keikkapaikoista lienee parturi Jemma HKI, jossa Jimi Tenor esiintyy. Festarikestävyyttään koettelee Mopo, joka soittaa 24 keikkaa 24 tunnissa alkaen perjantaina 12.12. klo 12.

Vastikään Ylen Varjo-Yrjöllä ja Suomen Muusikkojen Liiton tunnustuksilla palkittu jazz-pianisti Jussi Fredriksson ja Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi vuonna 2014 valittu rumpali Olavi Louhivuori kertovat omat tärppinsä tapahtumaan.

Olavi Louhivuori suosittelee:

Avishai Cohen Triveni, Jussi Fredriksson, Serenity Ensemble, M.A. Numminen, Aleksanterinteatteri ma 8.12. klo 19.

”Festarin avajaiskonsertti kiinnostaa kovasti. Cohen soittaa trio-kokoonpanolla trumpetti-basso-rummut. Vastaavanlaisia kokoonpanoja on aika vähän. Meillä on Sun-triossa samanlainen kokoonpano, joten ollaan kuunneltu tätä bändiä aika paljon. En ole ennen nähnyt heitä livenä. Samassa konsertissa soittaa myös M. A. Numminen, joka on yksinkertaisesti mahtava.”

Tatu Rönkkö Plays Your Kitchen, useampi keikkapaikka, 9.-13.12. klo 18

”Tatu on hyvä ystäväni, mutta myös inspiraattori. Tatulla on soitossa oma staili ja rumpalina nämä keittiökeikat kiinnostavat minua. Luvassa on varmasti jotain ainutlaatuista. Kannattaa mennä kuuntelemaan, jos pääsee.”

Louhivuoren oma keikka on lauantai-iltana Kuudennella linjalla. Luvassa on materiaalia artistin pian julkaistavalta soololevyltä. Lavalla on Louhivuoren lisäksi äänimies Teemu Korpipää, joka prosessoi soittoa livenä.

”Elektronista musaa, kokeellista improvisaatiota, efektointia ja mun soittoa”, Louhivuori tiivistää.

”Jännittää kyllä! Tämä on ensimmäinen keikkani tällä konseptilla. Siitä tulee varmasti spesiaalia.”

Jussi Fredriksson suosittelee:

Markus Pesonen Hendectet, Kannaste/Raghavan/Waits+, Lassy & Kontrafouris, Teurastamon Kellohalli ti 9.12. klo 19

”Kellohallin keikka kiinnostaa kovasti. Jenkkimuusikot Raghavan ja Waits, joiden kanssa Jussi Kannaste soittaa, ovat mahtavia. Proggis on tosi kiinnostava, ja Jussi tekee niiden kanssa levyn Suomessa silloin päivällä. Heistä rumpali Nasheet Waits soittaa myös avajaiskonsertissa Avishai Cohenin kanssa. Ja lisäksi on tietysti mukava nähdä samana iltana Lassy & Kontrafouris.”

Maistiaisen Jussi Fredrikssonin musiikista saa kuulla maanantain avajaiskonsertissa Aleksanterinteatterissa, jossa Fredriksson soittaa soolona vartin mittaisen setin. Se toimii hyvänä lämmittelynä saman viikon perjantaille, jolloin Fredriksson soittaa trio-kokoonpanolla Musiikkitalon Black Boxissa. Konsertti on osa miehen taiteellista tohtorintutkintoa Sibeliusakatemiaan. Paikalle tulee raati, joka arvioi soittoa.

”En ole mikään jännittäjätyyppi, mutta kyllä siinä on helvetinmoiset paineet. No, onneksi tässä kohtaa pitää olla jo joku rutiinikin olemassa niihin paineisiin”, artisti sanoo.

We Jazz 2014 –festivaali 8.-13.12. Helsingissä. Katso festivaalin koko ohjelma täällä.

Lisää luettavaa