AC/DC esiintyy tänään 22. heinäkuuta Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa. Yli 50 000 katsojaa paikan päälle vetävä loppuunmyyty konsertti innoitti Rumban avustajia nimeämään australialaislegendan mittavalta uralta ne kappaleet, jotka yhä ravisuttelevat kylmiä väreitä läpi kehon.
Jarkko Fräntilä: Thunderstruck (The Razors Edge, 1990)
”Vuonna 1990 tuijotin MTV:tä 24 tuntia päivässä. Thunderstruck tuli tuolloin musiikkikanavalta noin tunnin välein. Vihasin kappaletta, sillä liika oli liikaa. AC/DC oli minulle tuolloin muutenkin silkkaa junttiheviä, pahempi kuin Popeda.
Vuosien varrella sitä kuitenkin mielipiteet muuttuvat suvaitsevaisemmiksi. Tätä nykyä Thunderstruck tuo mieleen 13-kesäisenä vietetyt ajat futiskentillä, auringonpaisteen ja viattomuuden. En vieläkään ymmärrä yhtyeestä hölkäsen pölähtävää, mutta lapsuuden tärkeyden kylläkin.
Ja onhan tuo riffi nyt silkkaa tappoa.”
Jami Järvinen: For Those About to Rock (We Salute You) (For Those About to Rock [We Salute You], 1981)
”Suoritin varusmiespalvelusta MM-kultavuonna 1995. Eräänä viikonloppuna käytin lomalitterani suuntaamaalla tapaamaan Tampereella asuvaa kaveria. Olin unohtanut passin kotiin ja ajokorttia minulla ei edes ollut, joten yökerhoihin kävelin kaverin vanhalla passilla. Viimeisenä kohteena legendaarinen Tillikka, jonka baarissa törmäsimme puolijoukkueelliseen Matti Näsän näköisiä manselaisuroita. He tanssivat ringissä kädet toistensa hartioilla ja lauloivat AC/DC:n Thunderstruckia. Siihen asti olin luullut Alivaltiosihteerin AC/DC-juttuja vain läpäksi. Jätin Tillikan vessaan seinäkirjoituksen, jossa ilmoitin jäljelläolevan palvelusaikani vuorokausissa. Lisäksi kehotin viestini lukijaa hajoamaan aamuihinsa. Poistuessani huomasin käyneeni vahingossa naistenvessassa. Tämän takia nimeän suosikikseni For Those About To Rockin, koska siinä on tykkejä ja minä olen tykkimies.”
Kimmo K. Koskinen: Let There Be Rock (Let There Be Rock, 1977)
”Kysymys siitä, mikä on AC/DC:n paras kappale on kuin pohtisi, mikä on metsän uljain mustikka. Sangollisesta poimintoja löytyy hyvin rajatusti variaatiota. Vaikka joukossa on pienempiä, epäkeskoja, raakoja tai ruttuisia, samaa maantason superfoodia ne ovat kaikki. On siis löydettävä kaikkein perimmäisin ja tyylipuhtain yksilö. AC/DC-tuotantoon sovellettuna tämä tarkoittaa kappaletta jossa on kipakasti rytmittyvä kitarariffi, tasaisen imevä, äärimmilleen yksinkertaisettu basso-rummut-rytmitys, hiukan sekopäinen kitarasoolo ja matalalimpaankin otsaan raakunnallaan tarttuva kertosäe sekä hauskat sanat. Sellainen löytyy jokaiselta AC/DC-albumilta, mutta kenties parhaassa suhteessa edellä mainitut elementit ovat rivakassa boogiessa, rockin luomiskertomuksessa nimeltä Let There Be Rock.
Jean Ramsay: Kicked in the Teeth (Powerage, 1978)
”Koskaan aiemmin en tiennyt, että lyhytkasvuisten australialaisten denimiinverhottujen pikkurikollisten suorittamasta pahoinpitelystä voisi nauttia näin paljon.”
Saku Schildt: Whole Lotta Rosie (AC/DC Live, 1992)
”Kaikkien aikojen parhaimpiin livelevyihin kuuluvalla AC/DC Live -albumilla oleva versio Whole Lotta Rosiesta on niin täydellinen havaintoesitys alkuvoimaisesta rockista, että siitä on paha kenenkään laittaa paremmaksi. Ikääntynyt stadionmammutti kuulostaa nuorelta, nälkäiseltä pedolta, joka juoksee kenet tahansa saaliseläimen vaivatta kiinni.”