Ennakkokuuntelussa Broken Bells: After the Disco – Danger Mouse ja James Mercer jälleen vauhdissa

28.01.2014

Rumba sai urakakseen esitellä Suomen kansalle Broken Bellsin 4. helmikuuta julkaistavan kakkosalbumin. Hyvä!

Teksti: Saku Schildt, kuva: Sony / Mikko Litmanen

The Shinsin keskushahmona tunnettu James Mercer sekä Gnarls Barkleysta ja monista muista produktioista tunnettu Danger Mouse ovat saaneet valmiiksi Broken Bells -kokoonpanonsa toisen albumin. After the Disco julkaistaan myyntiin viikon kuluttua, mutta aiheeseen voi ottaa tuntumaa jo nyt alla olevan playerin avustuksella.

Katsotaan, jatkaako loppualbumi viime vuonna julkaistun Holding on for Life -singlen laatulinjaa. Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin sanoi Rumban 12/13 Hittikaruselli-palstalla kauniita sanoja kappaleesta: ”Tykkäsin ja yllätyin tästä. Kuuntelin Broken Bellsin ekaa levyä aikanaan ja tykkäsin siitä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna siitä jäi hieman haalea kuva. Muistaakseni se ei ollut ihan näin hyvä. Tässä oli ihanan epämääräinen ’1970-luvun Amerikka’ -tunnelma, josta tykkään. Kiva ja maaginen laulumelodia”, Fiilin totesi.

Lisää luettavaa