Kun Bodom-tuottaja vaihtoi suomipoppiin – Ensi-illassa Oliverin uusi single

12.02.2015

Ehtaa kotimaista popmusiikkia esittävä Oliver teki uusimman singlensä tuottaja Anssi Kipon kanssa. Kippo tunnetaan parhaiten parinkymmenen kotimaisen metallibändin yhteistyökumppanina, ja herran nimekkäimpiin tuotantoihin kuuluvat Children of Bodomin varhaiset albumit Are You Dead Yet? -levyyn (2005) saakka. Pop-puolella hän on tuottanut muun muassa Hanna Pakarista.

Oliver ottaa vaikutteensa kaikenlaisesta popista aina Max Martinista Kentiin. Yhtye kertoo tiedotteessa, että Osa maailmanhistoriaa käsittelee teksteiltään niin kutsutta perhosvaikutusta eli sitä, miten pienikin tapahtuma kaukana menneisyydessä on saattanut olla tärkeä osanen jonkin merkittävän synnyssä.

”Ympärillämme on ihmisiä, jotka kukin ovat tulleet läheisiksi omien reittiensä kautta. Kaikki nämä polut sisältävät lukuisan määrän impulsseja, sykäyksiä, jotka vaikuttavat sekä kulkemaamme reittiin että ihmisiin sen varrella. Kaikki nämä ihmiset ovat osa maailmanhistoriaa ja luovat peruuttamattomia vaikutuksia toistensa elämään”, Oliverin laulaja Jari Väyliö kertoo tiedotteessa.

Yhtyeen kiertue alkaa 13.3. Jyväskylän Tanssisali Lutakosta, jossa se esiintyy Miljoonasateen kanssa. Loput kiertueen keikat julkaistaan helmikuun aikana.

Lisää luettavaa