Lyriikkablogi: analyysin alla leffabiisit

Syksyn leffafestarit Espoo Ciné ja Rakkautta & Anarkiaa lähestyvät uhkaavasti, joten on aika puhua jälleen elokuvien musiikista. Keväämmällä Tuukka Hämäläinen pohti klassisten rockbiisien käytöstä elokuvissa, mutta nyt käännetään katse niin sanottuihin leffabiiseihin.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Tomi Palsa

Be it no concern
Point of no return
Go foward in reverse

This I will recall
Everytime I fall

Setting Forth” , san. Eddie Vedder (Into the Wild Soundtrack, 2007)

On Hollywoodin aloittama trendi, että isoilla elokuvilla on aina joku ”the biisi”. Kaikki muistavat eri elokuvien yhteydessä julkaistuja musiikkivideoita, joissa näytetään klippejä elokuvasta ja musiikki yritetään jotenkin yhdistää elokuvaan tunnelman tai sanoituksen puolesta. Kyseessä on musiikki- ja elokuvateollisuuden yhteinen markkinointikeino, jolla pyritään kasvattamaan niin elokuvan kuin levyn ns. pre-sold-arvoa.

Jostain kumman syystä leffabiisit tuppaavat vielä olemaan tolkuttoman huonoja. Kärjistetty esimerkki löytyy Muselta. Yhtyeen I Belong to You ostettiin toiseen Twilight-leffaan ilman sen kummempaa yhteistyötä, mutta kolmanteen elokuvaan yhtye räätälöi erikseen järkyttävän Neutron Star Collision (Love is Forever) -kappaleen. Kappale oli selvästi tehty yhdistämään kaikki Musen musiikilliset tunnusmerkit: vähän laukkakomppia, vähän klassista pianonpimputusta ja niin edelleen. Sanat on tietenkin aivan kauheaa höttöä ja musiikkivideokin mielikuvitukseton.

I have nothing left to lose
You took your time to choose
Then we told each other
With no trace of fear that

Our love would be forever
And if we die, we die together
And I, I said never
’Cause our love would be forever

Neutron Star Collision (Love is Forever)”, san. Matthew Bellamy (single, 2010)

Kuten asiaan kuuluu, Musen biisi yrittää käsitellä niitä teemoja, joita Twilightista on löydettävissä: kuolemattomuutta, rakkautta ja valintaa. Mittatilaustyönä ei vaan syntynyt kovin erikoista biisiä. Toivottavasti yhtye tajuaa nyt studioon mennessään jättää sen albumin ulkopuolelle.

Joskus biisit linkittyvät leffoihin melko löyhästi, kuten vaikkapa Jamiroquain Deeper Underground, joka ei juurikaan osunut yksiin vuoden 1998 Godzilla-leffan kanssa.

Joskus taas tekstiä väännetään osumaan elokuvan kuvastoon (ja trailereihin) niin väkivaltaisesti, ettei sanoituksella ole mitään omaa sisältöä. Tällainen on esimerkiksi Nickelbackin solistin Chad Kroegerin biisi ensimmäiseen Spiderman-leffaan. Tekstiä lukiessa voi nähdä Hämiksen kiitämässä pilvenpiirtäjien välissä… eikä juuri mitään muuta.

I am so high, I can hear heaven.
Oh but heaven, no heaven don’t hear me.

And they say that a hero can save us.
I’m not gonna stand here and wait.
I’ll hold on to the wings of the eagles.
Watch as we all fly away.

Hero”, san. Chad Kroeger & Josey Scott (single, 2002)

Koska Hollywood tekee leffabiisejä, on tottakai Suomessakin niitä kokeiltu. Joskus osutaan maaliin ja joskus pahasti ohi. YUP:n Päivä kerrallaan on aivan mainio biisi, joka linkittyi Kukkia ja sidontaa -elokuvaan (2004) löyhästi sen kautta, että päähenkilöt olivat kaikki töissä makkaratehtaalla. Vaikka onhan tekstissä toki perhedraamaa. Musiikkivideo yhdisteli kuitenkin näppärästi Jarkko Martikaisen lauleskelemaan elokuvan maailmaan ja yhtyemiehet lihajalostamolle hommiin.

On suuri satu elämä
ei se kestä käsissä
silloin kun on aikuinen
ja pystyy pilaamaan kaiken

Aina päivä kerrallaan
täällä lihaa leikataan
syitä siihen arvaillaan
mutta lihaa leikataan

Päivä kerrallaan”, san. Jarkko Martikainen (kokoelmalla Helppoa kuunneltavaa, 2004)

Toisaalta vaikkapa CMX:n Minun sydämeni on särkynyt ei osunut juurikaan yksiin Kahlekuninkaan (2002) kanssa ja musiikkivideossakin elokuvaklipit näyttivät täysin irrallisilta. Ja sittemmin kadonneen Deningraten Mombasa-coveri Menolippu Mombasaan -nuortenleffaan (2002) oli aika kauhea versio, vaikka sitä silloin soitettiinkin kyllästymiseen asti. Elokuvakin oli muistaakseni vähän typerä – miten kuolemansairaudesta voikaan tehdä niin tunteettoman tarinan.

Mielenkiintoinen tapaus oli Poets of the Fallin biisit viimevuotisen Alan Wake -konsolipelin julkaisun yhteydessä. Kenties Suomen yliarvostetuin yhtye julkaisi ”pelibiisinä” kappaleen War, joka ei ole kummoinen, mutta musiikkivideo oli kekseliäs livenä näytelty versio pelin tapahtumista. Mutta Poets of the Fall teki myös kaksi kappaletta pelimaailman fiktiivisen Old Gods of Asgard -yhtyeen kengissä ja nämä ”diegeettiset” biisit ovat itseasiassa aika hyviä ja sopivat hienosti pelin maailmaan. Sanat ovat ilmeisesti pelin käsikirjoittaneen Sami Järven käsialaa.

And now to see your love set free
You will need the witch’s cabin key
Find the lady of the light gone mad with the night
That’s how you reshape destiny

The Poet and the Muse” (2010)

Tämä Poets of the Fallin irtiotto on esimerkki elokuvien fiktiivisistä yhtyeistä, joiden nimissä päädytään usein julkaisemaan koviakin biisejä. Spinal Tap nyt laskettakoon jo itsenäiseksi yhtyeeksi, samoin telkkarin puolelta loistava Flight of the Conchords, jonka komediabiisit toimivat ilman sarjan kontekstiakin.

Otetaan vaikka Cameron Crowen elokuvassa Almost Famous (2000) seikkaileva oikean yhtyeen mukaan nimetty Stillwater, jonka biisit ovat todella hyvää 70-luvun rokkia. Sanat nyt eivät ole mitään lyriikan juhlaa, mutta tyylilajiin ne sopivat kuin nakutettu.

Got a feeling I could taste
Every hair of the fever dog
Come around again
Well that would be the end
Of the fever dog

Fever Dog”, san. Nancy Wilson (Almost Famous -soundtrack, 2000)