Tuukka Hämäläinen vietti lomareissullaan hetken jos toisenkin radiota kuunnellen. Sen seurauksena syntyi säälimätön analyysi maamme radiokanavien lyyrisestä annista.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Wikimedia Commons

Mitä Suomi kuuntelee? Siinäpä turha kysymys. Kansan syvät rivithän kuuntelevat sitä mitä tuutista tulee – siis radiota. En tiedä, miten kysynnän ja tarjonnan laki pätee radioon. Pelkkää tarjontaa siinä on, tai siis kurkusta alas survomista.

En juurikaan kuuntele radiota, mutta päätin hiljattain lomareissun ohessa tehdä empiirisen tutkimusmatkan tuohon ei-kenenkään maahan. Seuraavassa satunnaisotannalla muutama biisi kolmelta kanavalta: Yleisradiolta, kaupalliselta kanavalta ja poimintoja muilta kanavilta. Jätin suosiolla YleX:n, Radio Rockin ja muut siedettävät kanavat rauhaan ja keskityin siihen, mitä ”kansa”, tuo abstrakti entiteetti, kuuntelee.

Kuunteluaika oli arkiaamu, siinä kahdeksan ja kymmenen välillä, jos halutaan olla tarkkoja.

YLEN PAIKALLISRADIO:

1. Joku Frederikin biisi

Patrioottista uhoamista, josta ei lopulta jäänyt tarpeeksi mieleen, että olisin löytänyt kappaleen internetistä. Vedotaan taas alimpaan yhteiseen nimittäjään: kansallisuuteen.

2. Taiska – Moi moi vain

Aloitekyvytön nainen vinisee tansseissa. Kaiken lisäksi keskeinen konflikti, eli vastakaikua saamaton rakkaus, ratkeaa lopussa täysin itsestään. Vähän niinkuin olisi rahaton ja voittaisi lotossa. Hyvä flaksi, mutta onko siinä tarinaa?

Näin sinun tanssiin vievän, jo monen tytön sievän, et mua ja mä kun ootin niin.
Jo toivon melkein heitin, vaan sitten näin mä reitin
Sun mua kohden suuntaavan, mun viimein näitkuin näitkin
Ja tulit luoksein, jäitkin, sun nyt vain yksin omistan.

”Moi moi vaan”, san. Arto Johansson (Mombasa, 1975)

3. Samuli Edelmann – Ei mitään hätää

Egoistinen rakkauslaulu. Laulun puhuja esittää itsensä sentään parempana vaihtoehtona kuin yksinäisyys. Tai ehkä hänellä onkin todella huono itsetunto? Toisaalta sopii samalla tähän rakkauslaulujen kaavaan, että mies pelastaa naisen ja tarjoaa hänelle kodin. Tavallaan kuitenkin virkistävää, että voi tehdä kappaleen, joka ei tarjoa MITÄÄN, mitä ei ole ennen kuultu.

4. Taikakuu – Sun maailmaan

Tanssilavaiskelmässä pysytään. Perushaikailua, jossa on niin ennalta-arvattavat riimit, että päätä särkee.

5. Eppu Normaali – Murheellisten laulujen maa

No, tulihan se sieltä alle puolessa tunnissa kuitenkin. Eppuja ajalta, jolloin yhtye ei vielä aiheuttanut allergisia reaktioita. Ihan kelpoa, ainakin tässä kontekstissa.

RADIO NOVA:

1. U2 – With Or Without You

Harvinaisen siedettävää Novan soittolistalta. Etenkin kun kappale ei ole aivan sitä yhtyeen Beautiful Day -osastoa.

2. Antti Kleemola – Kaikkea hyvää

Luvattoman tylsä! Unohduin ajattelemaan tekemättömiä kotitöitä.

3. Ronan Keating – If Tomorrow Never Comes

Jatkaa samaa ”miten sä nainen ilman miestä selviäisit” -linjaa. Melodia on kaikille tuttu ja osaa velloa päässä päivätolkulla.

4. Edward Maya Ft. Vika Jigulina – Stereo Love

Ehkä hirvein biisi mitä olen tänävuonna kuullut. Haitarimelodia ja sen pätkiminen ovat tuskallisen ilmiselvää teknoa ja sanat, jos niistä joku saa selvää, ovat niin hirveää tuubaa, etteivät ne tunnu edes kertovan mistään. Saa Lady Gagan kuulostamaan nerolta.

Can I get to your soul?
Can you get to my thought?
Can we promise we won’t let go?

”Stereo Love”, san. Ilie Alexandru, Eldar Mansurov (single, 2009)

5. Lauri – In the City

Luulimme ensialkuun naiseksi, joka matkii Debbie Harryn maneereja. Olen muistiinpanoihin kirjoittanut lähinnä kirosanoja, joten jätetään tämä tähän.

OTTEITA MUILTA KANAVILTA:

1. Laura Närhi – Mä annan sut pois

Kappaleena ja tulkintana ei itseasiassa ihan huono. Sanoituksen sukupuoliroolit taas vähän tökkivät. Ilmeisesti nainen on vankila ja mies on se seikkaileva toimija, joka pitää päästä vapaaksi. Naisen pitää jopa kärsiä, että mies voisi rellestää.

2. kappale jossa lauletaan ”siniset hetket, kultaiset tunteet”

Ei kerro hyvää kappaleesta, jos sitä ei sanoillakaan pysty löytämään mistään. Geneerinen konekomppi-iskelmä, jonka tekstin tilalla voisi lukea vaikka kauppalappua. Rakkaus kaiketi pelasti taas elämän.

3. Laura Branigan – Self Control

1980-luvun loistelias klassikko, jossa on tarpeeksi hämärät sanat ja yhtä outo video. Muistan aina tämän olevan nimeltään Creatures of the Night, mutta sehän on Kissin biisi.

Oh, the night is my world
City light painted girl
In the day nothing matters
It’s the night time that flatters
In the night, no control
Through the wall something’s breaking
Wearing white as you’re walkin’
Down the street of my soul

”Self Control”, san. Raffaelle Riefoli (Self Control, 1984)

4. Anna Puu – Onnen viipaleet

Anna Puun biiseissä on oikein passeleita tekstejä, mutta tämä toisen levyn hittikipale on kyllä vähän tyhjänpäiväinen. Olennainen sisältö: Tanssiminen on kivaa. Onhan näitä kuultu, mutta ei se toisaalta ole ärsyttäväkään. Sitä voi pitää pop-skenessä plussana.

5. Limp Bizkit – Behind Blue Eyes

Ykkönen sekä turhien että kamalien cover-kappaleiden listalla. Fred Durstin aneeminen ääni imee kaiken tunteen The Whon alkuperäiskappaleesta kuin musta aukko. Väliosaan miksattu koneääni mainostaa vielä yhtyettä kuin räppärit ikään. Järkyttävä tekele, jota ei oikeuta yhtään mikään.

Siinäpä se. Joitakuita kaikkein järkyttävimpiä kappaleita jouduin jättämään pois tästä otannasta, koska en onnistunut löytämään edes todisteita niiden olemassaolosta. Alan ymmärtää miksi Kauko Röyhkä ei omien sanojensa mukaan ole kuunnellut radiota sitten 1980-luvun. Radio Helsinkikään ei kuulu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Kaikkein päällekäyvin elementti tuntui olevan sukupuoliroolit. Se ei yllätä ketään, että melkein jokainen pop-kappale kertoo rakkaudesta, mutta tarvitseeko niiden olla aivan noin selkeästi maskuliinisia? Iskelmässä miehet ovat toimijoita, naiset kaunistuksia. Nainen voi korkeintaan haikailla miehen perään ja toivoa, että jotain tapahtuisi. Mies ottaa, jättää ja ottaa uudelleen. Rockissa se on vesittyneempää, mutta silti olemassa.

Tämä on ”tuhansien murheellisten laulujen maa”, mutta eri tavoin kuin Eput tarkoittivat. Tämän on tuhansien yksiulotteisten, epätasa-arvoisten, kliseisten, kuulijaa aliarvioivien ja puhtaasti kaupallisten laulujen maa. Se on aika murheellista.