Sonic Youth -jäsenyydestään parhaiten tunnettu New Yorkin kitarankurittaja Lee Ranaldo saapuu konsertoimaan Helsingin Tavastialle tänään The Dust -yhtyeensä kanssa. Tapauksen kunniaksi Rumban Sonic Youth -rakastajat Teemu Fiilin ja Jari Setälä keräsivät kahdeksan hienointa Lee Ranaldo -hetkeä.
Teksti: Teemu Fiilin ja Jari Setälä
Lee Ranaldo ei ole ollut Sonic Youthissa vain rivijäsen tai edes kitarasankari, vaan hänen tehtävänsä on ollut säveltää ja laulaa joitain yhtyeen mieleenpainuvimmista – ja pop-uskottavimmista kappaleista. Vaikka Thurston Moore ja Kim Gordon ovat laulaneet (Gordonin kohdalla ehkä ”laulaneet”) valtaosan Sonic Youth -biiseistä, Ranaldo on päässyt mikrofonin ääreen useimmilla 1990-luvun alun jälkeen tulleilla Sonic Youth -levyillä biisin tai parhaimmillaan muutaman ajaksi.
Ranaldolla on plakkarissaan myös suhteellisen laaja soololevyjen ja muiden (aika usein taide-) projektien katalogi, johen ei kenties kannata tarttua muiden kuin superfanien. Kuitenkin viimeisimmät julkaisut, soololevy Between the Times and the Tides (2012) ja The Dust -yhtyeen kanssa levytetty Last Night on Earth (2013) ovat molemmat kelpo tavaraa, jota varmasti illan keikalla pääasiassa kuullaankin.
”Lee is Free” x 4 by Teemu Fiilin:
Mote
Goo-albumi oli ensikosketukseni Sonic Youthiin herkässä 16 vuoden iässä ja Mote oli yksi havahduttavimpia tuokioita levyllä. Ranaldon unenomainen (ja uninen) laulu velloo yhtyeen raivokkaan ja junan lailla etenevän myllytyksen päällä kunnes kolmen ja puolen minuutin kohdalla koko biisi riistäytyy pahaenteiseksi feedback-kirskunnaksi. Tässä 10 vuoden takaisessa livetaltioinnissa Ranaldo vetää laulunsa levyversiota innostuneemmin – ja välillä nuottia tapaillen.
Wish Fulfillment
Sonic Youthin ”hittilevyn” Dirtyn Ranaldo-hetki Wish Fulfillment oli yllättävä pala. Se alkaa nimittäin poikkeuksellisen herkästi säröisen Dirtyn kappaleeksi: Ranaldo laulaa ensisäkeistön puhtaalla äänellä jollekin, joka kuulostaa sanojen perusteella kaukaiselta ihastukselta. Feedback kirskuu taustalla, mutta vasta kertosäkeessä raivo purkautuu kunnolla. Kitarat mylvivät ja Ranaldo esittelee kuuluisan ”innokkaan” laulunsa, ikään kuin hän huutaisi jokaisen sanan innosta jäykkänä.
Saucer-Like
Jonkinlaisen väliinputoaja-klassikon asemaan jääneen Washing Machine -levyn (1995) psykedeelinen pop-helmi on yksi moniulotteisimmista ja -tahoisista Ranaldo-biiseistä. Se yhdistää uljaan säkeistömelodian, komeat kitaraleadit jotka soljuvat kertosäkeistöön. Kahden minuutin rajapyykin jälkeen kuullaan vielä kitarasoolo ja Ranaldolle tyypillinen spoken word -osio, jossa kerrotaan tajuntaa laajentavasta kaupunkivisiosta. Bonus: Saucer-Liken mukaan on nimetty myös korkeasti arvostettu suomalainen Sonic Youth -fanisivusto.
Karen Revisited
Murray Street -levyn yksitoistaminuuttinen Karen Revisited on niin ikään noussut Sonic Youthin fanisuosikiksi. Ranaldo laulaa nasevaan sävyyn entisestä tyttöystävästä, joka sekoili huumekoukussa. Melodinen (ainakin ennen meluosion alkamista) rockpala on myös ensimmäisiä biisejä, joissa ainakin itse aloin noteerata Ranaldon lauluäänen vanhetessaan alkavan muistuttaa R.E.M.:in Michael Stipea, minkä huomaa parhaiten Ranaldon uusimmilla omilla levyillä.
”Lee is Free” x 4 by Jari Setälä:
Eric’s Trip
Sonic Youthin Daydream Nation -mestariteokselta (1988) olisi voinut nostaa esille myös loistavan Hey Joni -kappaleen, mutta Eric’s Trip oli minulle se Sonic Youth -biisi, jonka kautta opin rakastamaan Lee Ranaldon omintakeisen toteavaa laulutapaa. Ranaldo laulaa jokaisen säkeen ikään kuin lauseen perässä olisi aina huutomerkki. Suoraviivaisia koukkuja ja dissonanssia tehokkaasti yhdistelevän biisin taustalla kirskuva loputon kitarapyörre oli Sonic Youth -ensikosketusteni aikaan yksi niistä monista hetkistä, jolloin joutui aidosti hämmästelemään, miten ihmeessä kitaralla pystytään edes tuottamaan tällaisia ääniä.
Hoarfrost
Vuoden 1998 A Thousand Leaves -albumi tuntuu olevan Washing Machinen tavoin suotta hieman unohdettu Sonic Youth -teos, vaikka levyltä löytyy esimerkiksi Hoarfrost, joka on Sonic Youthin kauneimpia kappaleita. Raukeasti etenevässä tunnelmapalassa kitaramelodiat ja -näppäilyt tuntuvat kutoutuvan toisiinsa hämähäkinseitin lailla ja kaiken päällä leijuu seesteinen, loputtomien junamatkojen tuokiokuvia henkivä psykedelia. Hoarfrostilla Ranaldon lauluäänessä myös kuuluu sellaista paljasta ja karheaa herkkyyttä, jollaista Thurston Mooren ja Kim Gordonin äänistä on lähes turhaa edes yrittää etsiä.
Rats
Rather Ripped -albumin (2006) ainoa Ranaldo-hetki Rats on samalla jälleen yksi levyn onnistuneimmista yhdistelmistä melumaisemaa ja tarttumapintaa. Kun biisin aloittava nyrjähtänyt bassokuvio ja taustalla kaiutinelementtejä riekaleiksi repivä kitarasurina taukoavat, käynnistyy uljas ja taivaat kirkastava kertosäe, jonka päälle Ranaldo maalaa pelkistetyn komeita laulu- ja kitaramelodioita.
Off the Wall
Ranaldon lukuisten avantgarde-sooloprojektien jälkeen julkaistu ensimmäinen varsinainen ”rock-soololevy” Between the Times and the Tides (2012) paljasti Sonic Youthin hajoamisen jälkeen osuvalla tavalla sen, että Sonic Youthin äänimaailman maagisuus johtui todellakin sen jäsenten parhaiden puolien summasta. Siinä missä Thurston Moore on pyrkinyt ontuvalla menestyksellä toisintamaan Chelsea Light Moving -yhtyeensä kanssa Sonic Youthin tuhoisaa meluvyörytystä, on Ranaldo syleillyt nykyisellä soolourallaan entistä lujemmin niitä melodisen psykedelian ja kitarapopin puolia, joita hän toi mukanaan Sonic Youthin keitokseen. Off the Wall -biisi hehkuu häkellyttävän euforisine kertosäkeineen puhdasta popin intohimoa ja haikeaa optimismia.