My First Band kiertää juottoloiden sijaan peruskouluja – lue kiertueblogi

PMMP-muusikoina paremmin tunnettu My First Band -porukka suuntasi uuden albuminsa myötä elävöittämään peruskoulujen normipäiviä. Laulaja Antti Koivula kertoo, mitä siellä oikein tapahtuu.

Teksti ja kuvat: Antti Koivula

PRRRR! Herätyskello soi kotona kello kuusi aamulla.

Normaalisti kiertueella näihin aikoihin mietittisin, millä polttoaineella mennään pari seuraavaa tuntia kunnes hotellin aamiainen on katettu. Mutta tämä onkin jotain muuta kuin normaalikiertue.

Käynnissä on My First Bandin toisen levyn tiimoilta käynnistetty koulukiertue, joka tehdään muun rundin ohessa. Viisi viikkoa, melkein 60 keikkaa, kolmisenkymmentä koulua, ylä- ja ala-asteita, jopa esikouluryhmiä – ja klubikeikat päälle. Nyt viedään rock-orkesteria sellaisille korpimaille, joissa ei olla aikaisemmin seikkailtu!

No, ei pidä ihan paikkaansa. Esimerkiksi Negativen alkutaipale sisältää myös koulukeikkoja, joten ihan pioneerihengessä ei olla. Melkein kuitenkin.

Bäkkärin seinältä löytynyttä kirjoitusta.

Toinen albumimme Mercury & Glitter on julkaistu pari viikkoa sitten, ja promopyöritys on hyvässä vauhdissa. Kaikki ovat valmistautuneet henkisesti horisemaan erilaisissa studioissa tärkeänkuuloisia lauseita ja soittamaan kivoja kappaleita vähän siellä sun täällä. Myös fyysistä valmistautumista on harrastettu, välillä kuitenkin lipsahtaen jopa ylikunnon puolelle.

Orkesteri keräsi miltei tragikoomista mainetta loppukesästä, kun saman viikon aikana Mikolla (kitara) ja Juholla (basso) poksahti jalka, kummallakin selvinpäin ja toisella peräti urheilun merkeissä! Juholla tie vei leikkauspöydälle asti, josta seuranneen toipilaskauden aikana tylsyyteen kuolemisen uhka toi erikoisia levypromoideoita. Tänä aikana lähetettiin Mercury & Glitter muun muassa tasavallan presidentin kansliaan saatekirjeellä. Kiitokset seurasivat paluupostissa.

Kun sitten alkusyksystä Juho ja Mikko saatiin takaisin roudausvahvuuteen koipinensa, tapahtui totta kai vielä hieman lisää. Onnistuneen Tavastian levyjulkkarikeikan jälkeisenä roudauspäivänä Heikki (rummut) jätti oikean kätensä studion raskaahkon ulko-oven väliin. Ei muuta ku kipsi käteen kolmeksi viikoksi keskelle kiihkeintä koulurypistystä! Noh, onneksi paksut kapulat ja jeesusteippi on keksitty!

Tästä tilanteesta käsin lähdetään siis valloittamaan enimmäkseen Espoon koulujen oppilaiden (sekä opettajattarien) sydämiä! Yksi viikko vierähtää myös Porissa.

Mikko ottaa raiderin mukaista kasvisruokaa cateringista, taustalla Juho yrittää sekoittua ympäristöön.

Ensimmäisellä viikolla rock-pumpun tulivoiman sai tuta nippu opinahjoja muun muassa Lintulahdessa, Westendissä ja Mankkaan alueella. Keikat kestävät rundilla oppitunnin verran, jonka jälkeen seuraa nimmarinrustausta, kunnes tuleekin seuraava ryhmä saapuu sisälle ja homma pyörähtää käyntiin uudelleen!

Omien biisien lisäksi varsinkin nuorimmille pohjustetaan vielä ne tärkeimmät alasta. Mitä eri soittimilla tehdään, miten biisi syntyy, ja lihapullana kermakakun päällä tehdään joka kerta myös oppilaiden kanssa yhdessä biisi, joka äänitetään samalla! Hauskaa ja opettavaista sekä bändille että yleisölle!

Kuten kiertolaiselämässä yleensä, ei kommelluksilta voi välttyä, vaikka olisi koulussa juottoloiden sijasta. Ensimmäisellä viikolla saimme metsästää mikkiadapterien kadonneita “sieluja”, pelastaa toisiamme lukittujen ovien takaa sekä odottaa yli tunnin koulun pihalla menopelimme sähkölukkojärjestelmän sanottua itsensä irti. Jälkimmäisessä oli kuitenkin onni onnettomuudessa: kaveribändin jäsen kun sattui olemaan alueella ja vieläpä tekemässä normaali-ihmisten työnkuvaansa, eli lukkosepän hommia. No problem, hei!

Entäpä ne keikat? Uskomattoman innostuttavia! Kyseessä näyttää joka keikalla olevan maailman paras, vastaanottavaisin ja innokkain yleisö! Kosketintaiteilija Puhakaisen naurattaessa yleisöä syntikasta lähtevillä toinen toistaan idioottimaisemmilla soundeilla unohtaa nopeasti sen, miten tuskallista oli herätä ennen kukkoa tänäkin aamuna.

Ensimmäisellä keikalla kesken selostuksen nosti pieni tokaluokkalainen tyttö kätensä ja viittasi. “Te ootte ihmeellisiä. En pysty ymmärtämään miten voitte soittaa noin hyvin.” Hiljaiseksi veti tällaisenkin moottoriturvan.

– Antti / My First Band