Tuukka Hämäläinen lämmittelee joulukuista Yes-konserttia varten kertaamalla bändin eri vaiheita ja sanoituksia.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Atlantic
Legendaarinen progeyhtye Yes saapuu Helsingin Circukseen konsertoimaan 11.12., mutta ilman yhtyeen ikonista sanoittaja-laulajaa Jon Andersonia. Vaikka Yesin kokoonpano on vaihtunut melkein joka albumilla, on Anderson ollut kokoonpanon pysyvin jäsen. Tänä vuonna julkaistu Fly From Here oli vasta toinen yhtyeen andersoniton levy, ja edellinen julkaistiin 31 vuotta sitten.
Jon Anderson on monella tapaa mieleenpainuva henkilö. Hän on alkuperäisiä 1960-luvun hippejä, jolla on legendan mukaan tapana meditoida tunti ennen jokaista live-esiintymistä. Samainen mies vaati 1970-luvulla yhtyettä äänittämään yhden albumeistaan kokonaan metsässä. Kun yhtyetoverit ja käytännön ongelmat olivat häntä vastaan, Anderson roudasi studioon kasan heinäpaaleja, joista levinneet ötökät tuhosivat osan yhtyeen soittimista. Tällaisten tarinoiden paikkansapitävyyttä sopii kyseenalaistaa, mutta jostakin Andersonin omalaatuisuutta korostavat jutut ovat epäilemättä lähtöisin.
Crossed a line around the changes of the summer
Reaching out to call the colour of the sky,
Passed around a moment clothed in mornings faster than we see
Getting over all the time I had to worry
Leaving all the changes far from far behind
We relieve the tension only to find out the master’s name.
Close to the Edge, san. Anderson (Close to the Edge, 1972)
Sanoittajana Anderson on niin sanotusti ”huruosastoa”. Tarkemmin sanottuna hänen lyriikkansa ovat yleensä todella abstrakteja ja avoimia tulkinnalle. Teksteissä on ilmeisesti useimmiten ollut jonkinlainen taustaidea, mutta Anderson vaikuttaa likimain sokealta sille, kuinka tuon idean saisi välitettyä yleisölle asti. Esimerkiksi Relayer-albumin (1974) 22-minuuttinen The Gates of Delirium perustuu Andersonin mukaan Leo Tolstoin klassikkoon Sota ja rauha (1869), mutta pelkästään sanoituksia lukemalla tätä on hyvin vaikea ymmärtää.
Stand and fight we do consider
Reminded of an inner pact between us
That’s seen as we go
And ride there
In motion
To fields in debts of honour defending
The Gates of Delirium, san. Anderson ( Relayer, 1974)
Kun yhtye sitten (jälleen kerran) riintaantui, astui ohjaimiin muun muassa The Bugglesin perustajajäsen Trevor Horn. Hornin johdolla syntyi yhtyeen kenties aliarvostetuin albumi Drama (1980), jonka Andersonille uskolliset fanit luonnollisesti julistivat pannaan jo ennen sen ilmestymistä.
Machine, Messiah
The Mindless
Search for a higher
Controller
Take me to the fire
And hold me
Show me the strength of your
Singular eye.
Machine Messiah, san. Horn? ( Drama, 1980)
Hornin ääni poikkesi jonkin verran Andersonin heleästä hippisoundista, mutta muuten Drama on aivan loistava levy. Se on itseasiassa Yesin parhaita albumeita juuri erilaisuutensa vuoksi. Esimerkiksi poikkeuksellisen raskas aloitusraita Machine Messiah ei olisi ollut mahdollista Andersonin johdolla ja lauluäänellä. Myös sanoituksista saa Dramalla helpommin otteen ja hittisinglellä Into the Lens voi jopa kuulla vaikutteita uuden aallon popista.
Take heart, I could never let you go
And you, always let the feeling show
Love us all, how you never broke your heart
You lose them
If you let the feeling start
I am a camera, camera, camera
Into the Lens, san. Horn? (Drama, 1980)
Yesin uusi solisti on kanadalainen Benoît David, joka ei kuitenkaan vastaa Fly From Here -albumin sanoituksista. Ei ole mikään yllätys, että uusi andersoniton kokoonpano on solistia vaille sama kuin Dramalla. Eikä Trevor Horn ole mihinkään kadonnut, vaan hän häärii tuoreen albumin säveltäjänä ja tuottajana.
Uuteen kokoonpanoon suhtaudutaan tietysti nihkeästi. Anderson ja Rick Wakeman – monien mielestä Yesin selkäranka – puuttuvat poppoosta kokonaan. Mutta vitsi piileekin siinä, että pahimpien egoistien lähdettyä uusi yhtye kuulostaa tasaväkiseltä ja ilmavalta. Andersonin lauluääntä kaipaileville paljastettakoon, että Benoît David kuulostaa aivan järjettömän samalta kuin Anderson. Ei olekaan ihme, että hänet on bongattu kanadalaisesta Yes-tribuuttibändistä.
Mutta uuden albumin sanoituksiin. Fly From Here, jonka arvostelin Rumballe kesällä, koostuu 1970-luvun progellevyjen tapaan yhdestä 20-minuuttisesta eepoksesta ja kokoelmamaisesta b-puolesta. Viisiosaisen nimikkobiisin idea on peräisin jo Drama-ajalta ja se kantaakin selvästi progen kulta-ajan henkeä. Trevor Hornin tuotantoa oli joku kansainvälinen kriitikko ehtinyt jo haukkumaan, mutta omasta puolestani kehuisin, että hyvinhän tuo on onnistunut. Yes ei kuulostaa uudelta, mutta voiko 42-vuotias yhtye kuulostaakaan?
Along the edge of this airfield
The old prop shaft airliners stand
Altimeters reading zero
Formless memories lingering
Night are cold on this airfield
I sit alone and watch the radar
Locked on the wavelength
Caught in the beam
Falling slowly into the screen
Fly From Here pt I We Can Fly, san. Horn? (Fly from Here, 2011)
Fly From Heren tarinassa ollaan linnoittauduttu lentokentälle, jonka ulkopuolista maailmaa on kenties kohdannut jonkinlainen katastrofi. Postapokalyptinen tunnelma, joka tosin jää lähinnä vihjauksiksi, on hyvin ajankohtainen ja viime vuosien fiktiosta tuttu. Lopulta maa jätetään taa, mutta paetaanko lopussa avaruuteen vai vain toiselle mantereelle?
Looking out from this position
Are things what they seem?
It’s been spreading out from one decision
Into this bad dream
Out on the shoreline
Someone is waiting
The wind that was falling
Is rising again
Fly From Here pt III Madman at the Screens, san. Horn? (Fly From Here, 2011)
Albumin muut kappaleet kalpenevat laajan nimikkobiisin rinnalla, mutta eivät ne lähtökohtaisesti huonojakaan ole. Vaikkapa Chris Squiren laulama ja oletettavasti kirjoittama The Man You Always Wanted Me to Be on sympaattista pop-rockia, jota tekee mieli laulaa mukana. Siinä kysymys yhtä paljon rakkaudesta kuin itsensä etsimisestä.
What have I become?
What am I running away from?
I used to see
Things in a very different way
What am I to do?
I have changed my point of view
I was lost
Now I’ve found myself in you
The Man You Always Wanted Me to Be, san. Squire? (Fly From Here, 2011)
Suomeen saapuva kiertue on ollut käynnissä jo pitkään, ja yhtye on toki esittänyt ohjelmistossa paljon Yesin klassikkobiisejä. Jos uuden kokoonpanon live-soundi vielä epäilyttää, kannattaa tsekata 7.12. ilmestyvä In the Present: Live from Lyon, jonka kahdelle levylle on koottu vain vanhoja Yes-kappaleita uuden laulajan tulkitsemana. Kyseinen live-albumi on ainakin omasta mielestäni vakuuttava osoitus siitä, että papat jaksavat yhä heilua.
Yes esiintyy Helsingin The Circuksessa 11.12.