Ovatko lätkälaulut muuallakin sietämättömiä? Perehdyimme kisabiisien värikkäseen kirjoon

21.02.2014

Kanukit osaavat tehdä lätkäbiisejä, ruotsalaiset eivät.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: No Means No

Jääkiekko on hienoa urheilua. Hämmästyttävällä tavalla hyvä musiikki kiertelee kuitenkin etenkin Suomessa lajia kuin kissa sitä kuumaa lautasta. Venäjä-matsin kunniaksi Rumban toimitus kaivelikin muistinsa sopukoista Suomessa ja maailmalla levinneitä lätkäbiisejä, joista osa on onnistuneempia, osa taas… ei niinkään.

Ensimmäisenä olkoon vuorossa Fintelligensin Kaikki peliin, joka sävellettiin vuonna 2003 Suomessa järjestettyjä jääkiekon MM-kisoja varten. Suomalainen hiphop eli kukoistuskauttaan, ja toki siitä revittiin kaikki irti virallisella kisabiisillä. Myöhemmin Fintelligensin Iso H on kertonut, että tuon kappaleen jälkeen hänen elämänsä kävi sietämättömäksi, kun ihmiset alkoivat repiä häntä hihasta oikeastaan kaikkialla, missä hän vain kävelikin.

Seuraavana retroilulistalla on unohdettu klassikko: Aarne Tenkasen Taas me tehtiin maali. Biisi ilmaantui sopivasti juhlistamaan vuoden 1997 lätkän MM-kisoja. Kisat pidettiin jälleen Suomessa, mutta valitettavasti Suomen tie päättyi silloin ylempään loppusarjaan.

Kolmantena ja viimeisenä olkoon listalla Tommi Läntisen ikivihreä klassikko Leijonasydän. Kappale löytyy piiloraitana Länän albumilta Popniitti, joka julkaistiin vuonna 2004.

Vaan eipä, noh, vähemmän tasokkaiden lätkäbiisien tehtaileminen ole suomalaisten yksinoikeus. Ruotsalaisten vuoden 1989 MM-kisojen virallinnen kisabiisi vaikuttaa vitsiltä, mutta ilmeisesti se ei ollut sitä. Hyvät naiset ja herrat: Nu tar vi dom.

Viime vuonna lätkän MM-kisat järjestettiin jaetusti Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsalaisten virallisena kisabiisinä toimi Tre Kronorin ja The Poodles -yhtyeen kappale En För Alla För En, jota kukaan ei sattuneista syistä ole koskaan kuullut.

Mutta ei hätää! Seulannan jälkeen lätkämaailmasta löytyy kuin löytyykin aidosti komeita kappaleita. No Means No -yhtyeen sivuprojekti Hanson Brothers otti nimensä Lämäri-leffan tappelijaveljeksiltä. Okei, The Hockey Song ei välttämättä ole punkin merkkiteoksia, mutta kyllä sitä sujuvasti kuuntelee.

Pakollisten lätkäbiisien lisäksi Hanson Brothers äänitti tyylitajuista vanhan koulukunnan punkia, mistä osoituksena alta löytyvä No Emotion.

Lopetetaan olympiakiekon top 4 -joukkueiden lätkäbiisien katsaus vakavalla nuotilla. Vuonna 2003 kuolleen Warren Zevonin The Hockey Song on amerikkalaisille lätkäfaneille kansakunnan lippuun verrattava asia, joten pidämme kunnioituksesta suumme supussa ja hiljennymme komean David Lettermanin talk showssa esitetyn kappaleen ääreen.

Lisää luettavaa