Tänään on hieno päivä!
80 vuotta sitten, 8. tammikuuta 1935, Mississippin Tupelossa syntyi Elvis Aaron Presley. Tuleva ikoni, ”The King of Rock’n’Roll”. Tyttöjen päiväuni ja rasvalettien idoli.
Avoimen rasistiseen ja seksistiseen syvän etelän yhteiskuntaan syntynyt Presley eli lapsuutensa köyhyydessä, ja kuten useimmat artistit nykyäänkin, Elvis maksoi omista rahoistaan päästäkseen ensimmäisen kerran levyttämään. Sun Records-studiolla vuonna 1953 äänitetty ensimmäinen nauhalle tarttunut Elvis-kappale oli ennakoivasti nimeltään My Happiness.
Vuonna 1977 Elvis kuoli 42-vuotiaana kesken siihenastisen populaarimusiikkihistorian tuottoisimman uran. Kuoleman syistä on esitetty liikaakin variaatioita.
Ehkä taustalla oli hallituksen salaliitto. Kenties laulajan tie päättyi oman käden kautta luuydinsyövän takia, kuten Elviksen äitipuoli Dee Presley lohkaisi vielä 90-luvun alussa. Tai ehkä Elvis vielä ilmestyy Brasilian sademetsistä faniensa iloksi eloisana vanhuksena.
Myyttinen kuolema toki pitää legendaa osaltaan yllä, mutta tärkeämpää lienee kuitenkin juhlia syntymä- kuin kuolinpäivää. Elviksen merkitys länsimäiselle pop-musiikille on kiistaton, ja omintakeinen äänenkäyttö sekä lavaliikkuminen poikivat edelleen työtilaisuuksia lukemattomille imitaattoreille.
Siitä, toiko My Happiness ja sen kautta alkanut muusikon ura todellista onnea Elvikselle, ei varmaan ole tietoa kuin artistilla itsellään. Ulkoisesti Elviksen menestyksestä on kuitenkin muodostunut amerikkalaisen unelman symboli.
Talouslehti The Forbesin mukaan Elviksen tulot ovat vielä 2010-luvullakin kymmenissä miljoonissa. Nimen tunnettuutta ja brändin arvoa tuskin voi edes arvioida. Paul McCartney lienee kateellinen.
80 vuotta laulajan syntymän jälkeen Elviksen kapinallisuus ei ehkä avaudu nuorimmille kuulijoille samoin kuin aikalaisille. 2010-luvulla popmusiikissa kilvoitellaan, kuka twerkkaa videolla hikisimmällä pyllyllä tai kenen reva on eniten levällään. Avoin seksuaalisuus ei enää ole musiikissa tabu. Elviksen 1950-luvun singleissä viittaukset lihallisiin iloihin sijoitettiin sentään vielä B-puolelle.
Rockin kuninkaan muistoa kunnioittaen alla kuitenkin kuusi syytä, miksi Elvis on edelleen kapinallinen.
Kauan eläköön Kuningas! Miley Cyrus on lantionvispauksessa amatööri.
Hound Dog (1956)
Jos muuta Elvistä et tänään kuuntele, kuuntele Houd Dog. Tämän lantion takia Elviksen keikat televisioon kuvattiin vain vyötäröstä ylöspäin. Tai livenä lavalla artistilla oli perimätiedon mukaan viranomaisten lupa liikuttaa vain ja ainoastaan pikkusormeaan.
Santa Claus is Back in Town. (1957)
Joululaulujen ehdoton klassikko. Kun Elvis on pukkina, tekee mieli olla kiltti. Tai ei.
Crawfish (1958)
Tummaihoisen jazz-laulajattaren Kitty Whiten kanssa esitetty Crawfish on yksi King Creole -elokuvan hienoimmista vedoista.
Little Sister (1961)
Koska pikkusiskot vain ovat parempaa seuraa.
Mean Woman Blues (1957)
Feministin unelma. Kappale, jossa sankaritar ei hymyilekään aina suloisesti. Elokuvakohtauksena Mean Woman Blues on tosin herttaista 1950-luvun ajankuvaa nuorison elämästä elokuvasta Loving You. Kuvakerronnassa tosin ovat sukupuolistereotypiat kunniassa.
Polk Salad Annie (1970)
Itseironia on tähdellistä jokaiselle menestyvälle artistille. Kuka ei rakastaisi laulajaa, joka syö mikrofonin?