Tuukka Hämäläinen kääntää lyriikkablogissaan katseensa vaiheeksi folkpopin über-voimaduon suuntaan.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Eddie Mallin
Paul Simon ja Art Garfunkel tuskin esittelyjä kaipaavat – eikä heistä monen mielestä varmasti tarvitsisi enää kirjoittaa sanaakaan. Itse kuitenkin ”löysin” tämän duon aivan vastikää ja huomasin, kuinka yksinkertaisista aineksista kaksikko on loistavat laulunsa kirjoittanut. Klassikkoja tulee välillä nostaa uudelleen esiin, vähintäänkin siksi, että ne saavuttaisivat uusia kuulijoita. Simon & Garfunkel jos ketkä ansaitsevat nousta uudelleen ja uudelleen suosioon.
Fog’s rollin’ in off the East River
Like a shroud it covers Bleecker Street
Fills the alleys where men sleep
Hides the shepherd from the sheep
Bleecker Street, san. Simon (Wednesday Morning, 3 AM, 1964)
Simon & Garfunkelin (tuttavallisesti ”Simo ja Karvarunkkeli”) soundi on askeettisuudessaan mahtava. Bridge Over Troubled Wateria (1970) lukuunottamatta yhtye nojasi simppeleihin sovituksiin, jotka antavat paljon tilaa sävellykselle ja sanoille. Onkin huomattavaa, että suurimmassa osassa kappaleista sanoista saa helposti selvää.
Ensimmäisellä albumillaan Wednesday Morning, 3 AM kaksikko levytti ajan tapaan enimmäkseen covereita, kuten Bob Dylanin The Times They Are A-Changin’ ja Ed McCurdyn kaunis rauhanjulistus Last Night I Had the Strangest Dream. Jo ensimmäisellä albumilla joukkoon mahtuvat omat kappaleet olivat kuitenkin Paul Simonin sanoittamia. Ei olekaan ihme, että Simon tekee tänä päivänäkin loistavaa musiikkia, vaikkei Garfunkelin roolia duossa sopine vähätellä.
Last night I had the strangest dream
I ever dreamed before
I dreamed the world had all agreed
To put an end to war
I dreamed I saw a mighty room
The room was filled with men
And the paper they were signing said
They’d never fight again
Last Night I Had the Strangest Dream, san. Ed McCurdy (Wednesday Morning, 3 AM, 1964)
Jo Paul Simonin varhaisissa teksteissä kuuluu miehen poeettinen lahjakkuus ja voimakkaat mielikuvat. Kahdella ensimmäisellä albumilla julkaistu Sound of Silence on yksi duon tunnetuimpia kappaleita, eikä vähiten siksi, että se valittiin Mike Nicholsin ohjaaman Miehuuskoe-elokuvan (The Graduate, 1967) soundtrackille, joka auttoi nostamaan Simon & Garfunkelia laajempaan suosioon. Dustin Hoffmanin läpimurtoelokuvassa kuullaan lisäksi kaksikon kappaleet Mrs. Robinson ja Scarborough Fair / Canticle.
And the people bowed and prayed
To the neon god they made.
And the sign flashed out its warning,
In the words that it was forming.
And the sign said, the words of the prophets
are written on the subway walls
And the tenement halls.
And whisper’d in the sound of silence
Sound of Silence, san. Simon (se parempi versio, Verkkoherra huom.)
(Wednesday Morning, 3 AM, 1964, sekä Sounds of Silence, 1966)
Rushin Neil Peart muuten viittaa Sound of Silenceen yhtyeen hittibiisissä Spirit of the Radio sangen selkeästi: ”And the words of the prophet were written on the studio wall / Concert hall”
Simon & Garfunkelin levyjä kuunnellessa törmää jatkuvasti kappaleisiin, jotka muistaa lapsuudestaan tai jostakin menneisyyden hämärästä. Yksi sellainen on Bridge Over Troubled Waterin toinen raita El Condor Pasa (If I Could), joka on tosin coveri, mutta englanninkielisistä sanoista vastaa edelleen Simon. Kun etno-henkistä kappaletta kuuntelee, ei tunnu mitenkään yllättävältä että kyseessä on perulaisen muusikon Daniel Alomía Roblesin alkuperäinen sävellys. Myös sanoissa on tavoitettu hyvin intiaanimainen metaforistiikka.
I’d rather be a sparrow than a snail.
Yes I would.
If I could,
I surely would.
I’d rather be a hammer than a nail.
Yes I would.
If I could,
I surely would.
El Condor Pasa (If I Could), san. Simon (Bridge Over Troubled Water, 1970)
Simonin ja Garfunkelin ystävyys on tai oli niitä myrskyisimpiä, eikä olekaan ihme, että jo Sounds of Silencelta löytyy Simonin varsin suorasanainen individualismin julistus. I Am a Rock tuntuu kuitenkin rivien välissä vihjaavan, että ihminen lopulta tarvitsee muita ihmisiä.
I have no need for friendship;
friendship causes pain.
It’s laughter and it’s loving I disdain.
I Am a Rock,
I am an island.
I Am a Rock, san. Simon (Sounds of Silence, 1966)
Yhtyeen neljäs albumi Bookends (1968) on Simon & Garfunkelin selkein yritys tehdä teemalevy. Vaikka kokonaisuus jääkin aavistuksen hajanaiseksi, on albumilla kuitenkin loistavia kappaleita, jotka onnistuvat parhaimmillaan kommunikoimaan toistensa kanssa. Puheesta koostuva Voices of Old People on hieno johdatus ”Old Friends” -kappaleelle. Toisaalta muun muassa Yesin coveroima America on yksi Simon & Garfunkelin parhaita sävellyksiä. Bookendsin sanoituksellinen huippu on kuitenkin lopetusraita At the Zoo, jonka näppäriä eläinvertauksia on tavoitellut muun muassa skottimuusikko Fish omassa biisissään Zoo Class.
Orangutans are skeptical
Of changes in their cages,
And the zookeeper is very fond of rum.
Zebras are reactionaries,
Antelopes are missionaries,
Pigeons plot in secrecy,
And hamsters turn on frequently.
At the Zoo, san. Simon (Bookends, 1966)
Koska duolla on niin mieleenpainuva ja omintakeinen tyyli, on sitä herkullista myös parodioida. Yksi mainio parodia löytyy mahtavasta Flight of the Conchords -sarjasta, jossa nimikkoyhtyeen lakoninen kaksikko joutuu esiintymään Simon & Garfunkel -tribuuttibändinä. Art Garfunkel itse teki cameo-roolin kyseisessä jaksossa! (Suomalaisista koomikoista Ketonen ja Myllyrinne muuten sopisivat mainiosti Simon & Garfunkel -parodiaan. Siinä sketsi-ideaa pojille)
Olen maininnut muutamia muiden muusikoiden viittauksia Simon & Garfunkelin sanoituksiin (ja niitähän löytyy runsaasti lisää), mutta ei Paul Simon itsekään pelännyt suoria viittauksia. Yksi yhtyeen parhaista sanoituksista on Parsley, Sage, Rosemary and Thyme -albumilta (1966) löytyvä, ei turhan yksinkertaisesti nimetty A Simple Desultory Philippic (Or How I Was Robert McNamara’d Into Submission). Kappale lasettelee yhtyeitä, kirjailijoita ja runoilijoita niin määrätietoisesti, että kuulijalle tulee pakonomainen tarve ottaa selvää keitä he kaikki ovat ja mihin heillä kenties viitataan. Tämä on sinänsä ironista, että kappalehan kertoo nimenomaan keinotekoisesta lokeroimisesta aatteiden ja fanituskohteiden mukaan.
I been Norman Mailered, Maxwell Taylored.
I been John O’Hara’d, McNamara’d.
I been Rolling Stoned and Beatled till I’m blind.
I been Ayn Randed, nearly branded,
Communist, ’cause I’m left handed.
That’s the hand I use, well, never mind!
A Simple Desultory Philippic (Or How I Was Robert McNamara’d Into Submission), san. Simon
(Parsley, Sage, Rosemary and Thyme, 1966)