Arviossa Pää kii – Keppanankatkuista rakkautta ja katkelmia juoppohullun päiväkirjasta

"Vaikuttaisi siltä, että Bergmanin uusi yhtye Pää kii on miehen aikaansaannoksista henkilökohtaisin. Vaikka kusenhajuinen ja keppanankatkuinen Kallio-estetiikka on yhä läsnä, Bergmanin tekstit tulevat aiempaa lähemmäksi, jopa pelottavan lähelle", kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan.

Pää Kii

Pää kii: Pää kii
Stupido/Ap-levyt

Rakkaustarinoita on monenlaisia. Vielä pari vuotta sitten Kakka-hätä 77 esitti keikkasetissään Sig-yhtyeen Vuosisadan rakkaustarinaa, jossa rakkaus ”säilyy ja kestää päiviin tuleviin”. No, eihän se kestänyt. Sigin Matti Inkinen teki itsemurhan, Kakka-hätä 77 kuoppasi itsensä ja bändin laulaja-kitaristi Teemu Bergman hajotti parisuhteensa – ja siinä sivussa itsensäkin. Sirpaleista syntyi toisenlainen rakkaustarina, joka ei ole lumivalkoinen mutta häikäisee yhtä kipeästi.

Äkkiseltään vaikuttaisikin siltä, että Bergmanin uusi yhtye Pää kii on miehen aikaansaannoksista henkilökohtaisin. Vaikka kusenhajuinen ja keppanankatkuinen Kallio-estetiikka on yhä läsnä, Bergmanin tekstit tulevat aiempaa lähemmäksi, jopa pelottavan lähelle. Nyt ne käsittelevät laulunaiheista vaikeinta: rakkautta. Levy on kuin juoppohullun päiväkirja, jossa ryypätään ja ryssitään, mutta paljastetaan samalla jotain olennaista ihmisen ikävästä toisen luo. Eikä vain jonkun luo vaan sen yhden ja tärkeimmän, joka ei poistu mielestä edes juoppoputkan jälkeen.

Yritän toisille selittää / kuinka toisesta voi liikaa välittää / vihaan itseäni, mutta rakastan sua / älä sulje puhelinta, tule takas mun luo”, Bergman laulaa Tuhoava voima -kappaleessa. Juuri sellaisena rakkaus Pää kiin levyllä näyttäytyy: aallonpohjat ja vuorenhuiput koluavana ääritilana, joka ottaa, antaa, hajottaa ja hallitsee. Tai kuten Bergman asian kiteyttää, ”luulet sä et mä oon huvikseni näin sekaisin?”.

Toki levylle mahtuu myös kepeämpää tematiikkaa. Sitä tarjoillaan Kallion baareihin pesiytynyttä itämafiaa ruotivassa Keskellä pientä Kiinaa -biisissä ja mustan huumorin valioliigaan kuuluvassa HIV-aiheisessa Ees jotain positiivist -rykäisyssä.

Musiikillisesti Pää kii edustaa tutun melodista ja iskevää vanhan koulukunnan punkia. Lisäksi mukana on runsaasti koskettimia, taustalauluja ja muita sovituksellisia jippoja. Mysteeriksi kuitenkin jää, kuinka Bergman on jälleen onnistunut säveltämään näin ilmiömäisen tarttuvia, kekseliäitä ja mieltäylentäviä kappaleita. Tällaisesta taikareseptistä Coca Colakin olisi kiinnostunut.

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/12. Levyä voi kuunnella hetken Levykauppa Äxän verkkosivuilla.