Airbourne – Runnin’ Wild

Hölmöä urosrockia Australiasta. Taas.

Koska AC/DC viivyttää uuden levynsä julkaisua, nuoret ryntäävät hätiin. Niinpä Angus Youngin partion luomasta ukkometsomuotista on putkahtanut jälleen uusi yhtye. Tällä kertaa areenoille yrittää AC/DC:n maanmiehistä koostuva retkue nimeltä Airbourne.

Monipuolisella musiikillisella annilla aussit eivät edes yritä henkseleitään paukutella, vaan homman kuviona on kaljarock sen hienhajuisimmassa muodossaan. Laulaja Joel O’Keeffen ulosanti tippuu selkeimmän esikuvansa Brian Johnsonin ja Overkillin Blitz Ellsworthin välimaastoon. Basso pumppaa kuin veekasimoottori, rumpali jyskyttää peruskompilla. Kitarasooloissa piisaa. Kolmen minuutin räkärockit on rakennettu voimakkaille kertosäkeille, ja biisit ovat ohi ennen kuin ehtii ”oi!”ta sanoa. Niissä muuten lauletaan halvasta viinistä ja halvemmista naisista.

Kyllä Airbournea sopii muskeliautonäyttelyn avajaisissa, lätkämaalikoosteissa ja rasvaisten grillituokioitten taustalla luukuttaa. Empiiristen tutkimusten mukaan Runnin’ Wild toimii myös tasapainottavana rohtona The Dillinger Escape Planin keikan jälkeen autostereoista annosteltuna.