”Levyllä draama on riisuttu ja jäljellä on yksin musiikki. Tällä porukalla se tuskin voisi kuulostaa onnistuneemmalta”, kehaisee Iida Sofia Hirvonen arviossaan.
Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Eri esittäjiä: Vain elämää – kausi 2
Warner
Vain työelämää.
Kansikuvassa laulu raikaa ja auvo näyttää ikuiselta. Ei ole väliä, onko leppoisuus kulissia vai ei, koska Satulinna on ennen kaikkea ammattimuusikoiden työleiri. Albumi ei ole Vain elämää -sarjan lopputuote vaan pikemminkin yksi sen syklin vaiheista. Tuo sykli pyörii niin kauan kuin ihmiset maksavat rahaa.
Levyllä draama on riisuttu ja jäljellä on yksin musiikki. Tällä porukalla se tuskin voisi kuulostaa onnistuneemmalta. Tätä kirjoittaessani albumi on myynyt jo yli triplaplatinaa, ja myynti kiihtynee jouluun asti.
Albumi on sovitettu kiistattoman taidokkaasti. Jokainen artisti saa toisten biisit kuulostamaan juuri ”heiltä itseltään”. Juha Tapio kuulostaa jopa vähän Bruce Springsteen & The E-Street Bandiltä ilman, että lopputulos olisi kammottavan nolo.
Levyn aikana mieleen iskee kuitenkin outo haikeus. Alan kuvitella hetkeä, jolloin joulukuusi on heitetty roskikseen, Vain elämää -levykasat lojuvat alekoreissa ja Pauli Hanhiniemi alkoholisoituu jälleen. Vain elämää on nopeasti kuihtuva kausituote, mutta niin on elämäkin.
Arvio on julkaistu Rumbassa 12/13.