Arvio: Yö on jäänyt Olli Lindholmin vangiksi

05.11.2014

”Kyynikot väittävät Yön kaltaisista, jo aikoja sitten suursuosion saavuttaneista veteraanibändeistä, että moiset puskevat levyjä ulos lähinnä oikeuttaakseen uuden kiertueen tekemisen. Ainakin Yön 2000-luvun tuotannon äärellä valitettavasti väite tuntuu pitävän paikkansa”, kirjoittaa Akseli Hiltunen arviossaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9/14.

Yö: Hyvässä ja pahassa
Ratas
1stars

Karavaani kulkee.

Yo-hyvassa_ja_pahassaOlli Lindholmin luotsaama Yö on profiloitunut niin vahvasti keulahahmonsa paatoksellisen, mutta suppean ilmaisun vangiksi, että nykyisellään sen olisikin hankala edes yrittää luoda mitään mullistavaa. Yhtyeen 2000-luvun tuotannosta on hankala sanoa, mikä biisi kuuluu millekin albumille.

Sama pätee myös uutukaiseen. Yhtye ei ole millään tavalla karistanut maneereitaan ja muutamaa korvamatoa (aloitusraita Tyhmä ylpeys, nimikkoraita ja Stina Girsin kanssa duetoitu Jään sun viereen) lukuun ottamatta materiaali on täysin tasapaksua ja taattua Yö-laatua. Lieneekö albumin nimi siis itseään toteuttava profetia?

Kyynikot väittävät Yön kaltaisista, jo aikoja sitten suursuosion saavuttaneista veteraanibändeistä, että moiset puskevat levyjä ulos lähinnä oikeuttaakseen uuden kiertueen tekemisen. Ainakin Yön 2000-luvun tuotannon äärellä valitettavasti väite tuntuu pitävän paikkansa.

Hyvässä ja pahassa -albumia voi suositella vain paatuneille Yö-faneille, kaikille muille tämä(kin) julkaisu lienee täysin yhdentekevä.

Akseli Hiltunen

Lisää luettavaa