Arviossa Fintelligens: Täytyy tuntuu – Bisnes ja biitit hallussa, oivallukset hukassa

”Levyn sydän on porvarillisella paikallaan, biitit ovat koreita ja flow toimii välillä jopa erinomaisesti. Mutta eihän se mitenkään voi riittää siihen, että levy olisi erityisen hyvä”, kirjoittaa Jose Riikonen arviossaan.

Teksti: Jose Riikonen, kuva: Rähinä Records

Fintelligens: Täytyy tuntuu
Rähinä

Yksi laulu kertoo siitä, ettei alaikäisille kannata hakea viinaa. Toinen muistuttaa siitä, että naisia pitää arvostaa. Eräs painottaa, että välillä ahkeroinnin keskellä pitää levätä, vaikka usein muistutetaan, että kova työ palkitsee. Silloin tällöin rentoudutaan juhlien merkeissä. Kaikki silataan erittäin itsetietoisella asenteella.

Perinteisten länsimaisten moraalisääntöjen mukaista tarinointia piisaa. Sitä, mitä ainakin meillä kotona opetettiin, jotta poika kasvaa suoraselkäiseksi, toimeliaaksi nuoreksi mieheksi. Eihän tällainen tematiikka maailman mielenkiintoisimpia lähtökohtia ole, mutta näin se on aina ollut Fintelligensin kohdalla.

Mutta sitten kundit kertovat Täytyy tuntuu -kappaleellaan, että ”rakastakaa tai teilatkaa / mut viisarin täytyy heilahtaa”. Siinä on yksi Fintelligensin ongelmista.

Fintelligens kun on jo usean albumin ajan ollut kaikkea muuta kuin yhtye, joka heilauttaa viisaria suuntaan tai toiseen. Tälläkään albumilla ei ole oikeastaan mitään raflaavaa tai erityisen mielenkiintoista. Levyn sydän on porvarillisella paikallaan, biitit ovat koreita ja flow toimii välillä jopa erinomaisesti. Mutta eihän se mitenkään voi riittää siihen, että levy olisi erityisen hyvä. Albumi ei ole oivaltava.

Levyä kuuntelee kyllä ihan mielikseen, mutta sen sijaan, että lainit tai biitit saisivat aikaan ahaa-elämyksiä, ne tulee kuitattua hyväntahtoisella pään nyökkäyksellä. ”Suoraselkäisiä kundeja!”

Rähinä-soundista on vuosien saatossa tullut tietynlainen vakio. Miltä se kuulostaa? Hiotulta, ammattitaitoiselta, vähän tylsältä – Rähinältä. Tästä ”bulkkiräpistä” voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kritisoidessa täytyy ottaa hattu pois päästä ja muistaa, ettei vakion luominen ole helppoa. Jos Elastinen ja Iso H edelleen jaksavat muistuttaa aikaansaannoksistaan, se on ihan oikeutettua, joskaan ei millään tavalla kiinnostavaa.

Kaksi ja puoli tähteä. Mutta se pyöristyy kolmeen, sillä totisen torvensoiton välistä pilkottaa hersyvää itseironiaa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9–10/11. Kuuntele albumi Spotifyssa.