Arviossa Kerkko Koskinen Kollektiivin uutuus – Kuinka korkealle tähtisikermä tällä kertaa kurkottaa?

Akseli Hiltunen perehtyi Kerkko Koskinen Kollektiiviin toiseen levyyn. Ei hullumpaa, mutta parempaankin olisi ollut paukkuja, kriitikko toteaa.

Teksti: Akseli Hiltunen, kuva: Aki Roukala

Kerkko Koskinen Kollektiivi: 2
Johanna
3-puoli

Kollektiivin toinen tuleminen ei tuo paljoa yllätyksiä.

Kerkko-kansiKollektiivin vuonna 2012 ilmestyneen debyyttilevyn suurin kompastuskivi oli se, että nimekkäillä artisteilla markkinoitu musiikki ei tarjonnut konseptinsa lisäksi kauheasti muuta. Levyssä oli potentiaalia, mutta kappalemateriaali ei oikein noussut näennäisestä rönsyilystä kunnon sekoiluun.

Kakkoslevyn lyyrinen anti on samaa urbaania cityhippi-kamaa, mitä Ultra Bra aikoinaan tarjosi, joten tässä mielessä levy ei tee poikkeusta edeltäjäänsä. Mutta onneksi sävellysmateriaali on huomattavasti vahvempaa. Koskinen on muistanut kikkailun keskellä sen olennaisimman iskusävelmien tekemisestä: iskevyyden.

Riitasoinnuista, levottomuudesta ja häröilystä ei ole onneksi karsittu lainkaan, päinvastoin. Paula Vesalan korvanneen Maija Vilkkumaan persoonallinen ääni soljuu Vuokko Hovatan ja Mannan kanssa yhteen paljon odotettua paremmin.

2 on edeltäjäänsä rohkeampi teos, jota rokottaa hiukan muutama mitäänsanomaton raita, lyriikoissa esiintyvä tahaton kornius ja valitettavan sliipattu äänimaailma. Rosoisuus voisi tehdä yhtyeelle terää.

Arvio on julkaistu Rumbassa 7/14.