Arviossa Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla – Taidepopparin oodi elämälle

16.03.2012

”Elvis istuu oikealla, raukeana mutta ryhdikkäänä. Levy on oodi nuoruudelle, rakkaudelle ja – kuten yksi biisi nimenomaisesti julistaa – ilolle”, kirjoittaa Auroora Vihervalli arviossaan.

Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Universal

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla
Johanna

Kell’ onni on, se onnen jakakoon.

Huonoja uutisia: te kajaalisilmäiset tytöt ja pojat, jotka keikoilla kurotatte kohti Olavi Uusivirtaa siinä toivossa, että edes yksi hikipisara lentäisi päällenne, istukaa alas. Nyt on nimittäin mitä todennäköisimmin käynyt niin, että Olavi Uusivirta on rakastunut. Ennen kuin ehditte protestoida, lisättäköön vielä tämä: rakastunut pysyvästi, asettunut aloilleen.

Tietysti tulee muistaa, että Uusivirta on näyttelijä. Mutta oli miehen viidettä studioalbumia hallitseva seesteisyys ja tasapainoisuus näyteltyä tai ei, se on tämän kevään virkistävintä kuunneltavaa. On siis hyviäkin uutisia: tämä potentiaalinen rakastuminen tai sen esittäminen on saanut Uusivirran tekemään eheimmän ja parhaimman levynsä.


Elvis istuu oikealla, raukeana mutta ryhdikkäänä. Levy on oodi nuoruudelle, rakkaudelle ja – kuten yksi biisi nimenomaisesti julistaa – ilolle. Tuntuu kuin Uusivirta olisi jo pitkään yrittänyt takoa lauluihinsa huolettomuuden ja pyyteettömyyden kimpaleita, muttei olisi koskaan aiemmin onnistunut täydellisesti. Uusivirran nuoruusviisu On niin helppoo olla onnellinen liippasi läheltä, mutta sekään ei ollut täysi napakymppi. Onkin ihmeellistä, miten hän on nyt on ujuttanut puhdasta onnea ja levollisuutta lähes jokaiseen uuteen biisiinsä.

Laulaja-näyttelijä on uransa alkuajoista lähtien käyttänyt paljon aikaa tietoiseen erottautumiseen muista. Hän on vingahdellut, narissut ja huutanut, irvistänyt naamansa rumiin ilmeisiin, väännellyt käsiään ja työntänyt kieltään ulos. Hän oli hullu ja teki Puberteetin kaltaisia kappaleita, joita voi vaivatta kuvailla mielipuoliseksi.

Nyt 28-vuotias Uusivirta kuulostaa siltä, että olisi löytänyt paikkansa. ”Villi lapsi, tänään oot jo aikuinen. Ja se sumuinen yö siinä välissä oli nuoruus”, Uusivirta laulaa olematta katkera. Nuoruuden perässä ei roikuta, mutta siitä ei kuitenkaan päästetä irti, ei ihan vielä.

Tasapainoisuudestaan huolimatta Elvis istuu oikealla ei ole mikään jäykistelylevy, kaikkea muuta. Reeperbahn lennättää Hampuriin juomaan absinttia, Sokea perhonen -kappaleessa hypätään ponttoonilta pää edellä pohjaan. Trumpetit ja pasuunat soivat, kukkii, tanssittaa.

Tämä voi eittämättä kuulostaa naiivilta. Uusivirta ei kuitenkaan sekoita siirappia ja hunajaa, vaan kaataa mieluummin siirappinsa suolan päälle. ”Minä syljen sinun niskaasi, se on vahinko”, mies laulaa vakavalla naamalla. Elvis istuu oikealla voi kyllä paikoitellen tuntua liian auvoiselta, mutta onneksi hieman Ristosta muistuttavat, arkirealistiset sanoitukset pitävät Uusivirran lyyrisen maailman sopivan karheana.

Uuden levyn äänimaailma on kevyt ja ilmava käyrätorvista, flyygeleistä ja mandoliineista huolimatta. Tällaisia kappaleita kuunnellaan kesäöinä samppanjasta keveästi humaltuneina. Vihellyksiä, taputuksia, hallittua vinksahtaneisuutta, kokonaisvaltaista onnea.

Vuonna 2005 Uusivirta lauloi, kuinka helppoa on olla onnellinen. Kesti näin monta vuotta, ennen kuin sanat todella uppoavat. Kajaalisilmät ja kaikki muut, loistavia uutisia! Vuoden ihastuttavin kotimainen levy on täällä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 3/2012. Voit kuunnella levyn Spotifysta.

Lisää luettavaa