”Se, mikä vielä viisi vuotta sitten tuntui uudelta ja jännittävältä, on nyt vain YUP-pastissia ja itseriittoista sekoilua”, toteaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan, mutta heltyy antamaan levylle kolme tähteä viidestä.
Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Miikka Pirinen
Sydän, sydän: Kapseli
Johanna
Musiikillista outoilua on vaikea tehdä niin, että se pysyy pinnallisen kikkailunsa alla kiinnostavana. Sydän, sydän onnistui tässä kahdella ensimmäisellä studioalbumillaan erinomaisesti. Auto (2005) ja Au (2006) kertoivat kummallisen kiehtovia tarinoita ja onnistuivat osuvien tekstiensä kautta jopa koskettamaan. Niitä seurannut Usko itseesi (2008) oli aggressiivisempi ja suoraviivaisempi, mutta jaksoi viehättää kömpelöllä Nintendo-paahdollaan.
Kapseli on pitkään odotettua jatkoa edeltäjilleen. Se ei keksi pyörää uudestaan: kun Auto oli akustista ja Au sähköistä rockia, ja Usko itseesi rynni halpojen synariffien voimalla, tuntuu neljäs albumi lähinnä ensimmäisten levyjen b-puolista koostetulta. Mukana on ehdottomia helmiä, mutta myös rutkasti tyhjäkäyntiä.
Kokonaisuutena levyä vaivaa sama asia, mikä on ollut yhtyeen musiikissa aina heikoin lenkki: tietynlainen suunnattomuus. Tuomas Skopan kryptiset tekstit antavat parhaimmillaan viitteitä piilevästä neroudesta, mutta tuntuvat yhtä usein itsetietoiselta hölynpölyltä. Eläinfaktojen luetteleminen ei enää riitä, kun yllätyselementti on menetetty.
Musiikillisesti Kapseli on edeltäjiään keskitempoisempi ja tasapaksumpi. Rytmisektio polkee leikkisää balkan-komppia ja Juho Minervan kitara räjähtää tasaisin väliajoin ärjyviin heavyriffeihin sekä pikkunäppäriin lainauksiin. Esimerkiksi nimibiisiin ympätään tunnari tv-sarjasta, jota en nyt kuollaksenikaan muista.
Mieleen jäävät Ducaton leikkisä vihellysmotiivi, Maa halkeaa -kappaleen heavyanthem-fiksaatio ja Viimeisen aamun Twin Peaks -henkisen taustan päälle luettu monologi. Viimeisiksi sanoiksi päähän jäävät soimaan ”leikin aika on ohi”, mikä kuvaa albumia aika osuvasti.
Tuntuu, että olen kasvanut Sydän, sydämen musiikista yli. Se, mikä vielä viisi vuotta sitten tuntui uudelta ja jännittävältä, on nyt vain YUP-pastissia ja itseriittoista sekoilua.
Kapseli ei ole huono levy. Se ei vain mitenkään voinut olla sitä, mitä siltä odotin. Enkä edes tiedä, mitä siltä olisi pitänyt odottaa. Ehkä jännempiä genrekokeiluja, ehkä kovaäänisempää räyhäystä. Yllätyksiä – niissähän Sydän, sydän oli ennen niin hyvä.
Arvio on julkaistu Rumbassa 1/12. Kuuntele albumi Spotifyssa.